keskiviikko 13. toukokuuta 2009

Aurinkoista riittää

Taas on muutama päivä vierähtänyt ihan muissa touhuissa, kun koneen äärellä. Sunnuntaina 10.5 oli JATin perinteiset ÄIPPÄpäivän kisat jotka sujuivat oikein mallikkaasti hienon sään merkeissä. Anna ja Vertti starttasivat kaksi lähtöä ja olivat molemmissa palkinnoilla : ) Ekarata 5 vp ja sija 1. tokarata myös 5vp. tällä kertaa sija 2. = ) Kerrassaan hienoa työtä tältä parilta.... Kunhan Anna saa kisajännityksen kohdalleen homma alkaa toimia entistä upeammin. Äitienpäivä lahjaksi sain uuden käytetyn puhelimen, tupakka-askin ja Nicotinell paketin =) Ei lainkaan huono. Lapset ja Peppo kävivät viettämässä Äitienpäivää kanssani kisapaikalla, jossa olin 8.14-18.45 ylitoimitsija Anun takapiruna (allekirjoittelemassa pöytäkirjoja joihin Anun oikeudet eivät riitä) Illalla käytiin lasten ja Annan kanssa syömässä ulkona. Hieno äippäpäivän päätös Kiitos teille ! Maanantai aamuna lähdimme äidin kanssa ajelemaan Lappeenrantaan enoni 80v päiville. Keli suosi meitä ollen puolipilvinen ripauttaen silloin tällöin vettä. Perillä olikin jo pelkkää aurinkoa. Kake-enoni voi mainiosti ja oli hienoa nähdä pitkästä pitkästä aikaa. Kotimatkalla kuulin kevään ensimmäiset ukkosen jyrähdykset, kun pysäyttelin muutaman kerran pongaillessani jotain ihanaa = ) Tiistaina piti olla vilinää ja vilskettä, kun Riikan on tarkoitus tulla tyttöjen kanssa meille. Harmittavasti vatsatauti heillä sotki meidän suunnitelmat. Aamu yhdeksältä piti olla minulla myös fysio, mutta sekin peruuntui sairastapauksen vuoksi ...... siis peruutuksia kylliksi. Onneksi Satu ei perunut minun hiustenvärjäys aikaa, koska se olisi ollut jo aivan liikaa ; ) Lenkitettyäni Vertin lähdin killerille neljäksi. Olin sopinut vetäväni agi-treenit Paulalle, Kitillee ja Leenalle. Mahtavasti meni ja kaikille tuli omaan tarpeeseen hyviä treenipätkiä. Illan vietin "yksin" kotona, kun Pepolla oli taas vaihteeksi kokous. Ihanaa! Tänään oli sitten paljon odotettu Issikkavaellus laukaan (Valkolan ?) maastoissa : ) Oli hieno keväinen päivä ja aurinko paistoi taivaalla purjehtivien pilvien lomasta. Keräsin Kitin, Tuijan ja Ellun kyytini ja lähdimme porukalla kohti laukaata. Mema tulisi sinne omalla kyydillään suoraan töistä. Perillä meitä odotti yllätys, kun siellä odotti valmiiksi satuloidut issikat. Mema olikin päässyt aikaisemmin lähtemään töistä ja kiirehtinyt edeltä jo auttamaan alkuvalmisteluissa. Hevosten selkään päästiin heti vaatteiden vaihdon/lisäyksen/vähennyksen jälkeen. On kyllä taivaallisen hieno tunne, kun kuvittelee hallitsevansa noin isoa eläintä = )Kuten kuvista voi havaita meillä oli mitä mainioin ratsastus sää. Ei ollut kuuma, muttei ollut kylmäkään. Lisäksi keväinen luonto on kauneimmillaan metsässä liikkumiseen.Tätä kuvaa ottaessaan Kiti "käski" peruuttaa ja kääntää Vitiä niin, että saisi kuvan.....No ihan ekana jouduin sanomaan, ettei se minun taidoilla onnistu ja toisekseen Vitiltä puuttui se pakki : ) Eteenpäin mentiin kyllä - mitä lujempaa sen parempi.... ja keulille mieluiten : ) Onneksi minulle valikoitui issikka jolla on eteenpäin meno haluja, jotenkin hallitsen paremmin se jarruttelun, kuin hoputtelun.Välillä jouduimme laskeutumaan ratsailta ja taluttamaan hevosia, kun maapohja oli liian pehmeä ratsastettavaksi. Reitti jota vaellettiin oli aivan ihana. Ihana sana kuvaa muutenkin parhaiten koko reissua. Todettiinkin porukalla, ettei tämä olekaan muuta, kuin ihanaa, ihanaa, ihanaa. Kaikki oli ihanaa - hevoset, luonto, hiljaisuus..... Tässä kiitän Vitiä, kun on jaksanut minua kärsivällisesti opettaa koko alkumatkan.. Multamäeltä avautuu näkymä aina hirvaskankaalle asti, joka häämöttää tuolla horisontissa oikeanpuoleisen kuusenlatvan vieressä. Taukopaikka, joka sijaitsee oikeasti "vuorella" on mielettömän hieno maisemallisesti ja muutenkin. Mäelle on rakennettu kota, jossa voi keitellä kahvit yms. Siellä käy kuulema edelleen paljon retkeilijöitä ja se on säästynyt ilkivallalta syrjäisen ja hankala kulkuisen maaston vuoksi. Tällä kertaa me paistettiin makkaraa je leipää sekä keiteltiin kahvit. Vaikka päällämme näyttää olevan synkkä pilvi se ei meitä kertaakaan kastellut vaan purjehti vierestä ohi. Onneksi minunkin ratsastustaidoista löytyy jokunen kuva, kun Kirsi (vetäjä) niitä otti. Tässä tullaan alas Multamäen ja nousu sekä lasku sieltä alas on sen mukainen.Taitavia ja varmajalkaisia nuo issikat ovat se tuli taas todettua. Maasto oli paikoitellen tosi jyrkkää nousua ja laskua, routamonttuja oli paljon ja pohja paikoitellen tosi upottavaa ja siitä huolimatta pienillä horjahduksilla selvittiin. On pikku-issikka kovilla, kun on taitamattomat ratsastajat selässä ja joutuu heidänkin virheitä korjaamaan...... Maasto oli muuten hieno ja sopiva vaellukseen. Päästiin myös tölttäämään ja laukkaamaan. Ihana oli minun Vitini, kun innokkaasti teki myös näitä askellajeja. Töltille sen sai helposti ja myös pidettyä, kun välillä hillitsi : ) Laukka oli helppoa ja keinuvaa, joten sitä olisin voinut mennä enemmänkin. Melkein 5h vaelluksen jälkeen palasimme kotikonnuille, jossa harjasimme ja ruokimme omat ratsumme. Jäi niin hienot fiilikset, että päätimme ainakin Kitin kanssa lähteä elokuussa uudelleen...jos nyt joku tarvii aiemmin matkaan olen täällä valmiina käsi pystyssä jo ennen sitä = ) Lopuksi kuvat, kun räksä iskee kurren kimppuun. Harmi vaan, että mulla oli pokkari tällä kertaa, joten määrä korvatkoon laadun : )En nähnyt pesää missään, mutta parhaimillaan räksiä oli kolme tuon onnettoman ruipelon kimpussa.

3 kommenttia:

Suvi kirjoitti...

Oiskos se männynlatva?

Äiti kirjoitti...

AIjai että--hienoo tuo hevosjuttu. i Ihan kateus meinas tulla ;( Huom! meinas.

- Tuija - kirjoitti...

ois se ....siis männyn ; )