
Aloitus poikkeuksellisesti viimeisestä päivityspäivästä suuren UUTISEN vuoksi !
Vertillä ei tainnut olla käytöstapoja, kun lällätteli palkintojen jaossa ; ) Onneksi Anna osaa käyttäytyä...
Kolme hienoa rataa, joista viimeisellä napsahti se nousunollatulos 1 luokassa. Aamupäivän radat pitivät meitä jännityksessä keppien osalta ; )

Hienoa työtä Anna on tehnyt Vertin kanssa ja ansaittu nousutulos on = )
Kiitos Anna, että olet halunnut ja jaksanut Vertin kanssa harrastaa.
Mieletön fiilis itselläkin, kun tietää kuin pienestä kaikki on ollut kiinni viimeisten 5-6 kisan kohdalla.

Tänään oli muitakin upeita suorituksia JATtilaisilta päivän mittaan, mutta kuvaksi asti eivät läheskään kaikki päätyneet.
Torstaina puutarhahommia : ) Pyryn kanssa käytiin hoitamassa puutarhajätteet molempien pihoilta ja pettuvedellä viihdytettiin samalla Untoa ja Viiviä ; ) Nyt on risukasat pois pihasta ja siltä osin hyvä mieli. Olin tänään peesarina meidän uudelle kaverikoira-Simolle ja oikein hieno pikku-snaku-kaveri on meille tulossa porukoihin. Onneksi, sillä on väki huvennut ihan olemattomiin : O Illalla vielä kävelin killerille hakemaan auton/katsomaan Annan ja Vertin treenejä. Sillä reissulla näin kyllä paljon tuttuja, sellaisiakin, joita en ole nähnyt ainakaan vuoteen. Suustani minä siellä jäin kiinni ja niin oli treenipari ennättänyt kävellen kotiin ennen minua ; )
Perjantaina lähdin aamupäivällä Ekke-apen kanssa pettuveden mökille bongaamaan ....mitään uutta ei tullut tallennettavaksi, mutta jotain kuitenkin : )

Tässä kuvassa lokki pesällään. Mökillä on jo useamman vuoden lokki pesinyt rantamännyssä.

Taivalla oli myös joku haukka....ei mitään havaintoa mikä, kun kuvanlaatu on heikohko ; )
Tehtiin jotain pikkuhommia Eken kanssa pihassa ja kävin Vertin kanssa 1 1/2h pongausreissulla päivällä....tai Vertti oli jossain metsäreissulla ja minä pysyttelin pellolla.
Kuvassa taivaanvuohi taiteilee tolpan nokassa keskellä peltoa....lennossa siitä en onnistunut kuvaa saamaan onneksi sentään näin.

Iltapäivällä Pia tuli suoraan töistä ja hänen ruokailtuaan juotiin kahvit ja me (Pia ja mä) lähdettiin ilman Verttiä jatkamaan bongailuja.... Isokuovi lennossa

Helposti luiskahti reilu 3h pitkin metsiä ja peltoja samoillessa....Ekke oli jo ajatellut soittaa, jos meille olisi sattunut jotain....onneksi mentiin just takaisin. Kahviteltiin rauhassa ennen saunan lämmitystä. Mökillä naakkapari valtasi pesäkolon, jota olivat telkät käyneet katsomassa pariinkin otteeseen

.... olisin halunnut telkät : ( Toivottavasti ovat jossain mökin lähistöllä - tosin ei niitä ole vähään aikaan näkynyt. Ettei menisi ihan linnusteluksi tavattiin myös tällainen kaveri :-D

Pyry ja Anna tulivat meidän kanssa mökille, kun Anna tuli saunomaan. Suvikin innostui tulemaan, joten oikein rattoisaksihan se saunareissu venyi .... järvessäkin tuli käytyä monta kertaa ja ihan uitua : )
Vielä ennen kotiin lähtöä istuttiin grillikodassa ja makkarat kärvennettiin....Kotona vasta puoli yhdentoista maissa. Hieno keli, hienoa olla mökillä, hienoa seuraa :-D Kiitos kaikille !
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti