maanantai 14. huhtikuuta 2014

Minut on virvottu terveeksi ja haastettugloggarina :)

Sain haasteen Krisseltä ja aion siihen vastata :)  Toimintatapa on:
1) Vastaa viiteen kysymykseen.
2) Keksi viisi kysymystä lisää.
3) Haasta viisi uutta bloggaajaa mukaan.

Kysymykset, joihin toivottiin vastausta ja vastaukset: Pitkästä aikaa olen saanut päivitettyä blogia, kun se on suostunut ottamaan vastaan valokuvia, joita varten olen blogini alunperin alulle laittanutkin ja palkinnoksi siitä sain haasteen :) 
1. Miksi kirjoitat blogiisi?
Kuten tuossa aiemmin mainitsin, blogini on lähinnä laitettu siksi, että voin laittaa sinne kuvia. Minusta on ollut aina mahtavaa tallentaa muistoja myös kuvien muodossa. Kuva on armoton eikä anna muistin valehdella :)

2. Ketä julkisuuden henkilöä ihailet eniten ja miksi?
Ei ole vain yhtä vaan kaikkia jotka pysvät tervejärkisinä mauttomien ja/tai asiattomien "uutisointien" vuoksi.

3. Mitä samoja piirteitä sinulla itselläsi on?
Järki varmaan :D
4. Milloin ja mikä oli ensimmäinen lemmikkisi?
Olin varmaan n. 13v, kun me haettiin meille kotiin sakemannimikseri, jonka nimeksi vänkäsimme Niki Lauda :) Niki kuitenkin jouduttiin antamaan pois, koska pikkuveljellä todettiin allergia.
5. Mitä haluaisit tehdä, jos voisit valita mitä vain? 
Haluaisin sellaisen huiman taidon, että aina ylitettyäni jonkun maan rajan osaisin kansalaisten puhumaa kieltä :) Mulla on aina ollut surkea kielipää eikä vieraat kielet jää sinne :/
                                       
Omat kysymykseni ovat
1. Mieleenpainuvin näky, jonka olet nähnyt?
2. Tällä hetkellä parasta elämässäsi?
3. Lempivuoden aikasi ja miksi?
4. Paikka jossa viihdyt parhaiten?
5. Mikä saa sinu menettämään malttisi?

haastan mukaan:
Riikan http://tuikeviimarieha.blogspot.fi/
Jennyn http://jennyntreenit.blogspot.fi/
Iidan http://www.frostyforest.com/
Lauran http://fyysikon-sheltit.blogspot.fi/
Marian http://shelamit.blogspot.fi/



Ei kommentteja: