sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Viikot vierii, kohta on Kesä

KEVÄTTÄ ja vähän tuntuu KESÄkin!


Viikonloppu 12-13.3  lasikilistelyn parissa sujui hienosti :D yhden ainoa uuden lasin ostin ja sain tehtyä siis uuden perhoslasin ja lasivadin, jonka sit annoin Merille, kun tykkäsi, että on hieno.

Ma 14.3 Olikin Tuuli-päivä. Arkia toimia ja Tuulilla kovasti kävelyharjoituksia. Vaunulenkit sohjossa ovat herkkua ;D Muuten lenkit onnistuvat aina vaan paremmin Vertin osalta. Alkaa oppia väistämään vaunuja ja vaihtamaan puolta käskystä :D Illalla olin sit katsomassa Annan ja Vertin treenejä. Ellu pistää koville ;D Jäin seuraamaan vielä Kitin treenejä, kun sai Tyynen ohjattavakseen......hiki näytti tulevan :D Ihan Tyyne <3

 

Ti 15.3 Ihana aurinkoinen päivä. Aamupäivälenkki venyi yli 1h mittaiseksi....käveltiin Vepan kanssa ristiin rastiin Köhniötä Tuuli nukkuessa vaunuissa. Iltapäivällä Tuuli saikin istua vaunuissa ja pölisi koko ajan ihmetellessään maisemia :D Illalla yritin varista saada valmiiksi, mutta sen synnyttäminen on jostain syystä tosi vaikeeta nyt :( No, kyllä se sieltä syntyy......
Ke 16.3 Kaunis pakkasaamu. Aamukahvittelin piharakennuksen portailla odotellen Annaa ja Tuulia. Isäkin piipahti Tuulia katsomassa. Mimmu tuli päiväkahville ja sai samalla kehystetyn häälahjansa. Tykkäsi! Vaunulenkkeilyä aurinkoisessa kevätsäässä on ihan parasta. Illalla innostuin lähtemään Aarniolle saunaan. avanto ei ollut auki, joten saunominenkin jäi. Tuli katsottua Wallander. Jäin yöksi.


To 17.3 Ihana pakkasaamu! Aamupäivällä savea ja lasitusta. Päivällä lähdin Vepan kanssa lumikenkälenkille, ihan mahtavaa =) Hanki kantoi Verttiä metsässä, joten ei ollut pakko pysytella moottorikelkkauralla =D
Yritin kuvat sinitinttiä juomassa jääpuikolla....vaikeaa ja varsinkin, kun tunkee liian lähelle :D Onneksi Pia on pessyt ikkunaa, joten se ei ole syy laadun heikkoiteen! Hakattuiin ja kairattiin avanto auki Pian kanssa! Illalla tuli Pipe ja Suvu ja päästiin saunaanuimaanolutsaunaanuimaanolut =)
Pe18.3 Päivä kotosalla muuten, mitä käytiin Annan ja Vepan kanssa hallilla. Tekivät parinkymmenen minuutin treenin taukoineen....eipä ainakaan Vepa kypsy toistoihin =)

Viikonloppu 19-20.3 Lauantaina heti aamusta pesukone pyörimään ja pyykit ulos narulle! Lounastin Pepon kanssa ja mä lähdin grafiikkaan

ja hän töihin =) Illalla vielä auttamaan JATin mätsäriin ja ottamaan myös kuvia.

Ma 21.3 Olinkin Pian-pajalla. Lisäksi lumikenkäilyä Pian kanssa samalla Vepan kanssa ulkoilua. Illalla Annan ja Vepan treenejä katsomassa. Hyvin kulkee heillä!  Illalla Chakien elokuva.....ne vaan on niin hyviä :´ )
Ti 22.3 Tuuli-päivä. Aamulla heitettiin tunnin vaunulenkki aamun leikkien jälkeen. Tuuli treenaa kovasti kävelyä :D Nina piipahti päiväkahvilla, kun oli heittänyt Pinjan harkkoihin. Mulla onkin iltavuoro aina perään, kun Anna on hakenut Tuulin. Ninalla on iltavuoro ja olen Pinjalla kaverina ja kuskina. Aurinkoinen paistaa, mutta tuuli on kyllä kovaa.... Vaunut kuleksi omia aikojaan...onneksi eivät kaatuneet! Illalla hain Pinja treeneistä ja käytiin keramiikassa....tein varesta ja Pinja teki pupun :) Jos saadaan pääsiäiseksi.

23.3 Tuuli-päivä. Heti aamupuuron jälkeen lähdettiin vaunuilla liikkelle. Mahtava aurinkoinen kevätsää, mutta vaunuja saa lykkiä hikipäässä, kun on tuota sohjoa paljon....Nina heitti Pinjan yhden jälkeen ja olipa molemmat tytöt onnellisisa seurasta <3  Pinja leikki ihan innoissaan Tuulin kanssa ja Tuulille ei kelvannut enää mummi vaan Pinja sai hoitaa :D  Istuttiin Pinjan kanssa piharakennuksen portailla päiväkahvilla, kun oli aurinkoa ja tuulta.  Anna ennätti justa hakemaan Tuulin, niin ennätin heittää Pinjan luikkatreeneihin.
to 24.3 aamuinen vaunulenkki tuiskussa ja tuulessa. Pikku tirsat ja lounastetaan yhdessä Tuulin kanssa. Nina heitti Pinja 1 jälkeen ja onneksi Tuuli otti "vaan" tunnin tirsat, niin tytöt ennättivät leikkiä. Tuuli kyllä keikistelee Pinjalle niin kovasti....


Pinja yrittää olla vakavana, mutta vaikeaa on =D

Kyllä oli niin lumimyräkkä, että Tuulikin nukkui kuistilla. Pinjan kanssa ihmeteltiin, kun välillä ei ikkunasta nähnyt ulos :O Illalla meillä oli Pinjan kanssa peli-ilta. Pelattiin Ubogoo, kalastuspelia sekä labyrinttiä =D Kului ilta niin nopsaan, että nukkumaan meno meinasi unohtua :O

pe 25.3Petra tuli pitkästä aikaa hoitoon :D Ihana oli nähdä. Piirrettiin, pelattiin ja syötiin. Näkkäri maistui! Petra sai ruokkia homopojat ;D Riikan kanssa ennätettiin kahvitellakin ja hetki istua, kunnes lähtivät kotiin päin. Anna tuli Tuulin kanssa hallille ja vein Vepan sinne. Ei oikein treeni onnistunut, kun Tuulille ei mummi kelvannut.....rokotuksen jäljiltä oli tosi väsynyt ja äkäinen.
Pinjan tultua ei enää ollut yhtään äkäinen! Leikkivät, lauloivat ja tanssivat =D Heitin Pinjan treeneihin kuudeksi ja mummo hakee pois. Menin hallille talkoilemaan viikonlopun kisoja ajatellen!
La 26.3 Kului kisoissa =) olin ratamestari aamun. Iltapäivällä lähdettiin Tuuli 1v syntymäpäiville.

Päivänsankari oli oikein iloinen ja innossaan kakusta ja kaikesta herkusta. Onnellinen oli pieni päivänsankari, kun oli lapsikavereita.Me olemme Pepon kanssa siis olleet tasan vuoden isovanhempina ja se on ollut ihanaa. Miten voi pieni ihminen muuttaa meidänkin elämä niin paljon. Iltassauna ja äkkinäinen älynväläys Kellot käännetään kohti kesää!!!!! 

su 27.3  Aivan mahtava viikonloppu. Kisat sujuivat kuin tanssi vaikka tuomarisnainen olikin hiukan äreä ;D Oli kyllä jalat poikki, kun 13h jälkeen kotiin pääsi! Onneksi 2vk ennen seuraavaa koitosta :D
Meri tuli illa yöksi.......

‎



Ma 28.3 aamukahvit pihalla. Meri ja Tuuli puuhailivat ja minä olin tein luovaa työtä ulkona =) Pyry haki Tuulin. Anna meni treenaamaan Vepan kanssa. Mä heitin Merin kotiin ja lähdin hallille ja seurustelin Vesun kanssa ;D
Ti 29.3 Pakkasaamu ja kaunista! Tuulin kanssa puuhastelua. Illalla oltiin katsomassa Pian ja Sallin kanssa BlackSwan ja jäin miettimään tosiaankin oliko se Niin hyvä? Mä sanoisin outo ja kiehtova. Portman ja Kunis ovat kyllä hyviä.

 Ke 30.3 Vahinkotarkastajalla käynti, Vertillä rokotukset, Satulle väriin, äipälle kahville, grafiikkaan ja vielä illalla kaksi ryhmää agikoulutusta =) Ei oikeesti edes ollut kiire!
Ellu ja Vesu iltakahville =) Ihan mahtavaa!
To 31.3 Aamukahvittelun jälkeen automaatit täyteen. Keramiikan aamuvuoro! Varis on valmis!  Meri ja äippä tulivat kanssani lounastamaan =) Kivaa pitkästä aikaa. Illalla saunaanjärveenolut Ilomäkeen =) Pelattiin muuten korttia piiiitkästä aikaa....

vietettiin aikaa muutenkin rennosti ruokaillen ja seurustellen. Sain lasitusuunin täyteen ja vielä jäikin polttoon kamaa.Hain lasikurssilla tekemiäni töitä. Hienoja! Merille annoinkin yhden kevätvadin, kun piti sitä hienona. Jori tuli meidän kanssa illalla saunomaan.
2-3.4 EWill ja Vesu järjesti aivan mahtavan "mokkehässäkän", jossa olin kutsuttuna apuhenkilönä l. köksäpiikana =) Aivan mahtava viikonloppu ja miten paljon oppia saikaan taas kerran koirista!
Ma 4.4 Tuulin kanssa ulkoilua, koska on mahtavat kelit.Meri tuli leikkimään Tuulin kanssa....siis riehumaan. Kivaa! Kevättä ilmassa ja lapiolle töitä =) Meri lenkkeili meille ja oli Tuulin kaverina. Olen myös saanut kisaduunarit päivitettyä ajan tasalle ja huudellut vielä puuttuvia :D
Pyry jäikin kahville, kun tuli hakemaan Tuulin. Mukavaa. Illalla Annan ja Vepan treenit! Tänään tekikin Anna ja Päikki treenit - itseleen vaikeet ja näytti olevan ihan muillekin!
 Ti 5.4 ja ilmassa tuoksuu kevät! Tintit laulaa kosiolauluja kurkku suorana =) Tuulin nukkuessa autoin kevättä hakkaamalla jäätä pihalaatoitukselta. Onneksi Tuuli viihty rattaissa, me oltiin paljon ulkona sen lisäksi, että leikittiin dubloilla =)  Meillä on todistettavasti Mustarastas =D Illalla tein keramiikassa "Uotisen" tuli siisti =)
Ke 6.4 Vettä tulee taivaan täydeltä =) Hanget vajenee silmissä :O Kävin Päivikin ja Pilkkeen kanssa hallilla "leikkimässä" treeniä =) Meri tuli Salman kanssa käymään ja me käveltiin Vepan kanssa vastaan.
Illalla oltiin Äipän kanssa teatterissa katsomassa Ei ketään kotona! Ihan tajuttoman hyvä. Kiitos Julia. To 7.5 Mustarastas lauloi aamukonsertin. Merin kanssa fillariostoksille. Anna tuli kahville ja käytiin treenaamassa. Huipputreenit! Omat Jatko1 ovat edelleen huipputaitavia. Siitä suoraan Ilomäkeen saunaanuimaansaunaanolutuimaansaunaan! Ja yökylään =)

Pe 8.4 Olin Hilkan kanssa lasiliikkeellä ja tein pari pikkutyötä. Tuuli ja Anna piipahtivat kahvitellen, myös Lea piipahti samaan pöytään.
La 9.4 Kisapäivä! Aamulla lähtö 7.15 ja kotiin klo 20.45! Kaikki sujui oikein mallikkaasti. Ja onnistuneen päivän kruunasi Annan ja Vertin hienot radat sekä palkintosija 3. Lisäksi onnea antoivat Päivi ja Taavi, Kiti ja HI-Likka sekä Julia ja Riimi onnistuessaan aivan huipusti!

Su 10.4 Lähdettiin Kitin ja Suvin kanssa linturetkelle Lokalahteen. Siellä oli varsin hiljaista....muutama sorsa ja lokkeja....Ja sinisuohaukka <3 Sieltä innostuttiin lähtemään Piesalan pelloille, Mikäs siinä on olla linturetkeilijä, kun on lintuja: tuulihaukka, ruoskosuohaukka, laulu-tai punakylkirastas, työhtöhyypiöt, harmaalokki, kalalokki, sorsia, taveja, harakoita, variksia, naakkoja, joutsenia, joku perhonen, tinttejä, jotain kyyhkyjä ... sekä ihan parasta seuraa ja ihan keli ;D
 
Iltapäivällä oltiin katsomassa Pepon kanssa Pinjan luistelunäytös. Näytös oli hieno, mutta valomies ei pysynyt ajan tasalla. Näytöksestä saatiin kahviseuraa Anna, Pyry ja Lea innostuivat tulemaan =)

Ma 11.4 Ihana välillä, kun pilvinen sää =) silmäkin saa huilata. Pakkasin lasit, koiran ja lastulevyn autoon ja lähdin kaupan kautta Ilomäkeen. Sainkin tehtyä lyijylasi-ikkunamallin jo paperille =) Lumikenkäilin Vertin kanssa ja sepä vasta olikin nastaa =) Moottorikelkkaurat kantaa Vepan ja minut sit lumikengillä.
Korttipeliä ja saunaanjärveensaunaanolutjärveensaunaan!


Ti 12.4 aamu alkaa postireissulla Vepan kanssa =) Pian lähtiessä kartsailemaan ja kylille, mä lähdin kotiin. siivosin ruokintojen aluset kuorista.. Illalla lähdin kaverikoiravierailulle peesariksi ja siitä suoraan keramiikkaan! Illalla Suvi piipahti kahvilla.
Ke 13.4 Peippo on meillä! Illalla Pian ja Suvin kanssa Kärkistensalmella. Rutalahden ja Toivakan kautta kotiin. Lumet sulaa niin, että kohina kuuluu!

To. 14.4 Apukouluttajan Annan ja Vepan treeneissä. Oltiin vielä Vepan kanssa Kaverikoirailemassa illalla Sairaskodilla, olipas kivaa. Jatko1 jälkeen piipahdin hakemaan Arilta ISOt kiikarit lainaan ja sain Merin matkaan kahviseuraksi ;D Meillä on punarinta!
Pe 15.4 Aamusta asti valmiudessa tulevaa Lahnajärven viikonloppua varten =) Oltiin suunniteltu Pian ja Suvin kanssa jo pitkään reissua etelään katsomaan muuttolintu parvia :D Pia tuli kahden jälkeen hoidettuaa Millan koirat ja lastattiin kamoja valmiiksi odotellessa Suvin duuniajan loppumista. Lähtöön päästiin hyvinkin 4 maissa. Perillä Päivillä ja Markulla oltiin "jo" puoli 9

Ilta vietettiin vaihtamalla kuulumisia ja tekemällä suunnitelmia viikonlopun lintupaikka käynneille. Lauantai aamuna kello soitto 6.00 ja lähdettiin Pian ja Suvin kanssa aamukahvit juotuamme Aneriojärvelle. Hiljaista oli muuttolinturintamalla. Toki nähtiin joutsenia, jouhisorsia, taveja, hanhia ja eka kertaa näin myös uivelokoiraan juhlapuvussaan =) Haettiin "kotoa" lisää evästä, Päivi kyytiin ja jatkettiin Kemiön saareen. Toivottiin, että siellä nähtäisiin merikotka. Paikka minne mentiin oli peltoaukeiden keskellä oleva pieni kukkula Björkbodassa ja sillä näkyvyys joka suuntaa ihan loistava.

Merikotkat yllättivät meidät saapumalla taivaalle viiden linnun voimin. Aivan mieletön tunne nähdä vihdoinkin niin iso ja mahtava lintu. Kaukoputkella sen näki ihan mielettömän hienosti, mutta myös omin silmin tai pikkukiikareilla niin lähellä lentelivät. Lisäksi saimme nauttia usean minuutin ajan 3 hiirihaukan ja merikotkan ilmataistelusta. Kyllä heitti kepeästi kotka itsensä selälleen ja näytti mahtavia jalkojaan hiirihaukoille jotka yrittivät ylhäältä päin syöksyä sen kimppuun....

Lisäksi saimme kiikareihin metsä-, kanadan- ja tundrahanhia. Näin myös ensimmäistä kertaa lapinsirkun. Paljon oli myös kiuruja, töyhtöhyyppiä. Paluumatkalla pysähdyimme johonkin laivalaiturille ja sieltä hetken ihailimme meriharakkaparin parittelua, isokoskeloiden kosiotansseja sekä telkkiä, sinisorsia  ym. muita useammin nähtyjä vesilintuja.

Illalla käytiiin vielä ruokailun jälkeen Omenojärvellä.
 
Sinne saimme mukaan myös Rikun. Heti saavuttuamme rantaa lehahti rantapuusta joku isohko haukka.....Se tapahtui niin nopeasti, ettei varmaa tunnistusta saatu. Paljon oli lokkeja ja hanhia. Illalla suunniteltiin vielä seuraavan aamupäivän reittiä, joka tehtäisiin ennen kotiin lähtöä.

17.4 Suunnattiin auton nokka kohti Nummi-Pusulan reittiä. Ajatuksenamme olisi nähdä joku iso hanhiparvi jossain pelloilla. Eihän me mitään löydetty muuta, kun kauniita maisemia :) Päätettiin sitten ajella pikkuteitä ja etsiä mukava evästys paikka. Pysähdyttiinkin metsäautotielle ja siitä hakkuuaukealle. Pia ennätti just sanomaan, että petoset saalistaa kyseisillä paikoilla ja heti lehahti edestämme lentoon ruskosuohaukka, kun ei oltu autosta ennätetty astua kunnolla ulos =) Käveltiin syvemmälle metsään korkealle mäen laelle hakkuuaukon keskelle kahvittelemaan eikä siellä tarvinnut tyhjää taivasta tuijotella =) Oli sepelkyyhkyjä, mustarastaita, käpytikkoja sekä tintteroita.
Näin elämäni ensimmäisen kerran!! Maakotkan siinä silmien edessä liiteli ja kaarteleli! Kotka antoi sellaisen lentonäytöksen, että ihan rauhassa sai ihailla. Hyvin kului 2h siellä metsässä istuessa =)

Sit olikin palattava lounastamaan, että päästäisiin ajelemaan ajoissa kotiin päin. Matkalla kotiin näimme ainakin 17 + 5 kurjen auran joka jakaantui ja kasaantui. Illalla Nina ja Pinja piipahti tässä heittämässä koirat, jotka tulivat hoitoon viikoksi. Myöhemmin lähdettiin Pepon kanssa viemään Onnea Nooralle!
18.4 Aamukahvin jälkeen kelalle....Päivä kului koirien kanssa ulkona haravoidessa tuulen kanssa kilpaa. Luntakin satoi jossain välissä =) Illalla lumitöitä hallilla, että saataisiin 3kentän ovi auki joskus. Illalla kahviteltiin Anna ja Suvin kanssa. Varattiin Pepon kanssa lennot 20.5 ja lähdetään Suviannalle ja Matthiakselle muuttoapuun. Ihanaa!!

19.4 Alkoi minun 15 pv  "työkokeilu" Viherlandialla. Olipa huippukivaa. Duunikaverit mukavia ja homma vaihtelevaa. Tänään laitettiin tuijia, katajia, kartiokuusia ...eli vihreitä valeeseen...siis kaivettiin motut ja istutettiin sinne osa =D ja kasattiin muille kasville hyllyjä ja kehikoita jne. Meillä oli omenapuussa tilhiä?! En muista aiempina keväinä nähneeni tähän aikaan tilhiä meillä. Illalla lähdettiin Kitin ja Suvin kanssa Vuonteelle. Kovin oli rauhallista, mutta ainahan sitä yhden petosen ehtii nähdä sekä joutsenet ;D
20.4 Töiden jälkeen pakkasin koirat autoon ja lähdin hakemaan möksältä vesiastia, lämmittämään takan ja katsomaan tulvatilanteen. Tulva oli ja vain tie näkyi peltojen keskellä =) Lintuja oli paljon....lokkeja, rantasipejä, sotkia, haapanoita, nokikanoja ja vaikka mitä!! Koulutustoimikunta kokousti Junnuleirin merkeissä ja saatiin hyvin asiat nippuun hallituksen esitystä varten.
21.4 Töissä on viherpeippo joka osaa satakieltä :D Ruokatauolla sainkin Tiihosen Helistä seuraa, kun oli tullut ostamaan pääsiäsikukkia. Kiva nähdä pitkästä aikaa! Illalla vielä jatko1 ehdin kouluttamaan ennen mökille lähtöä, kun Pepolla oli kokous. Kuitenkin jo seiskan jälkeen saatiin auton nokka kohti Pettuvettä! Ihana pääsiäinen mökillä odotti. Illalla takanlämmitystä ja vedet valmiiksi saunaan, iltalenkki koirien kanssa pellolla ja ajoissa nukkumaan.
 
 22-25.5 Pääsiäinen. Mökkeily on ihanaa! Saunottiin, ulkoiltiin, haravoitiin, levättiin ja luettiin. Näin mökki koivussa hiiripöllön ja samalla vessareissulla myös hiirihaukan, joka nökötti kuusessa =) Lisäksi kalasääski kävi hakemassa hauen tulvapellolta! Paljon vesilintuja, tuulihaukka yms. Sunnuntaina Pyry, Anna, Tuuli ja Ekke-pappa tuli lounastamaan meidän kanssa.

Kotiin lähdettiin kolmen maissa.

Meillä oli ennen Apiksen keikkaa "tyttöjen" ilta Karvosen Tuijan luona saunomisen merkeissä. Paikalle pääsivät meidän Tuijien lisäksi Pia, Sanna ja Suvianna. Meinattiin myöhästyä koko keikasta, kun innostuttiin saunomaan ja lopeteltiin vasta puoli 10 jälkeen.....Meinasi jäädä eväätkin syömättä kiireen lykätessä niskaan!
Maanantaina ajeltiin sit Pepon kanssa Ilomäkeen moikkaamaan Suviannaa, Matthiasta ja Konstaa. Olipa Konsta jo iso poika (10kk) ja niin herttainen. Illalla olin vaihteeksi hallilla lumitöissä, kun Anna ja Vertti treenasivat. Myöhemmin käytiin Pepon kanssa vielä Sallin synttärikahveilla.
26.5 Duunien ja Vepan lenkityksen jälkeen lähdin EWillin ja Suvin kanssa Lapinjärvelle ja Pieni Kaihlaselle linturetkeilemään. Ihan huippureissu =) Ensin nähtiin Lapinjärvellä ihan ilman kiikareita ja putkia sinusuohaukka pellolla ruoan haussa sekä mm. heinäsorsia, nokikanoja, telkkiä, sotkia vieläpä ruskosuohaukka ahdistelemassa lokkeja,  ja vielä Pieni Kaihlasella härkälintupari, silkkiuikkuja, joutsenia, nokikanoja, punasotkia sekä ruskosuohaukka joka aivan muutaman metrin päästä liiti tornin ohi. Voi ihanuutta!
 27. Duunipäivä ja Vertin kanssa lenkkeiltiinkin Kolmisoppisen maisemissa reilu lenkki.....Vepa löysi nimittäin omat polut joten lenkki tosiaan venyi ;D Ilta poikkeuksellisesti kotona.
28.4 Merin kanssa reumapolilla. Onneksi lähdin mukaan, koska niin paljon tuli asiaa ja oli kysyttävää, että varmasti olisi Meriltä unohtunut, kun muutenkin jännitti kuulla mikä diagnoosi tulee olemaan. Asiat ovat hoidossa ja elämä jatkuu :) Illalla olikin Annan ja Vertin kurssi, jossa sit toimin kenneltyttönä. Vein samalla reissulla JATille lainaa peräkärryn. Suvi tuli ja otti mut kyytiin kuuden jälkeen ja piipahdettiin Vuonteella. Tällä kertaa paikalla ei normiasukkien lisäksi ollut vierailijoita. Peltolenkillä sit nähtiin kottaraispari :)
29.4 Duunin jälkeen Vepan lenkitys ja illalla peräkärry pois koululta, jonne se oli jätetty näytöksen jälkeen. Onneksi hallilla oli porukoita tyhjentämässä sitä :D Piipahdin kahvilla Malisilla....pitkästä aikaa. Jaanikin oli kotona =)

30.4 Puutarhahommia! Ihanaa saa olla ulkona.....sitähän on tullut tehtyä päivittäin vähintään 10h Välillä kahvitellen keinussa nauttien näkymistä. Iltapäivällä olinkin pitkästä aikaa grafiikassa. Tein kokeellista taidetta väreillä...välillä hupailu on kivaa :D Illalla oli Kummityttä-Elisan 30set. Oliha hauskat coctail-bileet....lähdettiin sinne klo 17 bussilla ja palattiin kotiin 01.00 Musiikkia, iloisia vieraita ja kova meno! Onneksi olkoon Elisa!
1.5 Aamulla räntäsateessa haravointia =) Päivällä perinteisesti kaupungille ystävien kanssa. Tänä vuonna poikkeuksellisesti mentiin vielä Lounaispuistoon, kun siellä esiintyi Haloo Helsinki. Salosen Kaisla ihastui bändin kitaristiin ;D Menivät hakemaan Merjan kanssa nimmarit keikan jälkeen. Ihan Oikein Kaisla!
Illalla käytiin Lean ja Heikin luona katselemassa puutarhaa ja iltakahvilla.
2-5.5 Duunipäivät sujuu kuin leikki ;D Vaihteeksi laitettiin hedelmäpuita. Ihanaa on olla, kun saa tehdä vaihtelevaa työtä ja kelikin suosii.....ei kuumaa ei kylmää! Käytiin joka ilta linturetkillä. Oli Vuonteentornia, Lapinjärveä, Pieni Kaihlasen tornia ja jos sun mitä =)

6.5 Talkoiltiin hallia ja ympäristöä kuntoon. Talkoilin myös tasoittaen hallin pohjaa, kantaen roskia, laittaen väliadat, esteitä jne tulevia kisoja ajatellen. Illalla tein kaiken valmiiksi huomista lounasta varten, koska lapset Meriä lukuunottamatta tulevat syömään.
7.5 Lauantai-grafiikkaa =) Teinkin kaikkea kokeellista väristä ja pinnoista lähtien. Illalla sit retki Hämeenlahden lintutornille.
8.5 Äitienpäivä! Onnea kaikille meille, äideille! Päivä oli minulle perinteinen. Aamulla 8 maissa kisapaikalle, koska olin Äippäkisojen Ylitoimitsija. Sikke oli meillä edelleen tuomarina ja oli tosi mukava näin jatkaa perinteitä. Päivä kului rattoisasti ja duunarit hoitivat hommansa hienosti! Peppokin piipahti katsomassa Pyryn ja Tuulin kanssa, kun Anna ja Vertti kisasivat. Illalla jalat kohti kattoa ja saunaan =)

9-13.3 Olin töissä vielä Landialla ma-ke Onneksi ehdin maanantaina ostaa viimeisen amppelimansikan Pepolle! Tulipa sit viimeisenä päivänä ostettua kaksi omppopuuta, kaksi tyrniä, magnolia, japaninruusukvitten sekä mustaherukkapensas. Läksiäislahjaksi sain vielä valtavan ison petunian =) Olen lenkkeillyt Vertin kanssa Nenukissa tai Ladunmajan metsissä. Ihanat maastot tuolla majan suunnalla...varjoisat ja viileät ja Vertille lääniä juosta vapaana. Tiistaina käytiin Pian ja Suvin kanssa muuramen metsissä kuulostelemassa pöllöä ja me nähtiinkin yksi =) Ei varmaa tunnistusta, mutta viirupöllön kannalle kallistuttiin.
Keskiviikkona olikin viimeinen duunipäivä. Illalla Junnukilpailevien treenit ja olivat kyllä huipputaitavia vaikka tein vaikean tekniikka treenin. Pepon kokouksen loputtua käytiin Arin synttärikahvilla. Ihanaa kakkua ja hyvää seuraa! Kiitos Ari, Tarja, Katariina, Aleksis ja Mikael.
Torstaina satoi räntää! Käytin äidin kanssa Ruskan rokotuksilla ja sain päiväkahviseuraksi heidät. Kauton Tarjakin piipahti tuomassa kirjoja Pepolle ja kahvitteli kanssamme. Illalla olin kouluttamassa jasko1 ja sen jälkeen käytiin Suvin kanssa Anun pellolla kuovia katsomassa....ei sitä ollut, mutta tulipahan katsottua myyrävauriot ;D
Perjantaina piipahdin Jupin Hilkan lasiliikkeellä. Meillä on suunnitlma, jonka tarkoistus olisi saada liike auki päivittäin jyväskylässä....toivottavasti suunnitelmamme onnistuu =D Kävin kuvaamassa Pilkettä ja Pirtaa hallilla. Illalla Aarniolle saunaanjärveenolutsaunaanolut........

14.5. Lähdettiin Pian, suvi ja Anun kanssa linturetkelle. Oli tarkoitus olla muutama tunti ...... Lähdettiin puoli9 ja ajettiin ensin Lapinjärvelle. siellä meidät toivotti tervetulleeksi kalasääski saalisretkellään =)

Oli paljon ja kaikkea. tiirat, telkät, lapasorsat, joutsenet, pikkulokit, haapanat...........Sieltä ajeltiin vielä Vuonteelle jossa meitä odotti meriharakka, silkkiuikut, kuovit, tuulihaukka ja elämäni eka suokukko

tai niitä oli 7 linnun parvi =) Parituntinen reissu venyi niin, että kotona olin n. 17.30 =) Kiitos siskot, teidän kanssa oli tosi kivaa retkeillä.
15.5 oli ajatus vääntää savea Pian-pajassa, mutta se päivä menikin Kissavuorella kiipeillessä =) Suvikin tuli meidän kanssa ulkoilemaan... Vepa teki katoamistempun ja oli ½h reissullaan.  Illalla oli MM-lätkäfinaali Suomi-Ruotsi, jonka Suomi voitti murskaluvuin 6-1 HYVÄ POJAT!!
16.5 Lähdettiin Tuulin kanssa ostoksille. Käytiin hakemassa Tuulille oma harava sekä hiekkalelut. Päivä oli sateinen sateen ropina nukutti niin makeasti Tuulia vaunuissa. Pyry hakikin Tuulin, kun illalla oli JATpailut ja maanantain ryhmät järjestämisvuorossa.

17.5 Tuuli-päivä ja hiekkaa lensi. Tuuli harjoitteli hiekanheitonkorkeusennätystä.....sitä olikin sitten vaippaa myöten vaatteissa, kun kaula-aukosta valui.... Vein Tuulin Merille hoitoon, kun lähdin Satulle hiusten värjäykseen. Illalla Pian ja Suvin kanssa huviajelu, kun ei nähty yhtään mitään....ei edes löydetty Toivakan tornille.........
 18.5 Tuulipäivä. Merin tuli =) Kävin kirjastolla hakemassa vareksen ja uotisen - vihdoinkin. Päivä oli sadekuuroinen mahdoton. Vartti pihalla ja sisälle, vartti sisällä ja pihalle :O Lopulta annoin Tuulilla olla ulkovaatteet ja kuistille vapaa pääsy. Siellä tuo leikkikin ihan tyytyväisenä, kun tultiin sadetta pakoon.
Illalla Junnukilpailevien koulutus, joka on aina ihan yhtä kivaa =) Illalla meillä piipahti Ari ja Jukka mukanaa pieni ja villi partisneiti Honey. Oli niiiinsuloinen. Sit vielä sauna ja hiukan jalkapallon katsomista.
19.5 Piipahdin Hilkalla ja lisää suunnitelmia =) Sateinen ja tuulinen päivä. Illaksi kirkastui ja lähdettiin Pian ja Suvin kanssa Sorvaselle. Hiljaista oli....vain joutsenpari ilahdutti haudontahommillaan.
20.5 pe Hain äipältä hänen vaatekassit valmiiksi tänne ja tein lounaan lauantaille. Pepon hain 12 maissa syömään. Vietiin Vertti äipälle ja otettiin Jori kyytiin klo 14 ja lähdettiin kohti Tamperetta. Lento Frankfut Hahni'n lähtisi klo 17.30 =) Perillä oltiin saksanmaalla klo 19.30 Suvianna oli vastassa ja oli ihana nähdä :)
Matthias oli Konstan

kanssa kotona, koska oli nukkumaan menoaika.
21-29.5 Bad Homburgissa puistoja kierrellen ja nauttien alkavasta kesästä.

Illalla paettiin Suviannan kanssa "vuorille" ja heitettiin keikka vuorille, heidän uuteen asuntoon. Aivan ihana, siellä vuoren sylissä. Maisemat muutenkin ovat upeat!
Helle on armoton siellä alhaalla, joten he ovat ihan onnessaan päästessään pois sieltä.

Puistokiertelyjen lomassa aika kului laatikoita pakaten ja muuttoa tehden.

Onneksi meillä oli aikaa myös kierrellä ja lenkkeillä koirien,

Matthiaksen, Suviannan, Pepon ja Konstan kanssa... Aikaa uudessa kodissa oli myös leikkiä pihamaalla....

eikä sovi unohtaa, että Peppo purki vanhan terassin =)


Viimeisenä iltana Peppo ja Matthias lähtivät Tonyn-baariin katsomaan Barselonan pelin....Oli ollut hieno ilta ja jalkapallosta oli keskusteltu paljon. Kaiken lisäksi tuli Voitto kotiin =)
 
Koneemme siis lähti kotiin su 29.5 klo 18.30 maissa n. 22.00 ja kotona oltiin sit yhden maissa. Meri ja Salli olivat niin ihania, että hakivat meidät Tampesterista.
30.5 Maanantai oli sit Tuuli-vapaa, kun oli hoidettavana työkkäriä sun muuta. aamusta ennen sinne menoa kävin pitkästä aikaa pusuttelemassa Herttaa ja kahvittelin Päivin kanssa.....Seuraavalla kerralla on nähtävä jo Sannia ja Kerttuakin......Illalla lämmittelin uunit alakerrassa ja nautin olosta kirja kädessä Pepon tuolin vallaten.

31.5. Tiistai oli piiiitkästä aikaa Tuuli-päivä :D

Niin ihana ja iloinen tyttö tuli aamulla seitsemän jälkeen. Ihanaa, keinuteltiin, Tuuli leikki hiekkaleluillaan ja työnsi rattaita tuossa pihassa. Saunottiin illalla.
1.6 Keskiviikkona oltiin Tuulin ja äipän kanssa kaupoilla =) Kyllä oli Tuulilla lystiä, kun sai Cittarissa kävellä omia aikojaan siellä hyllyjen välissä ja "jutella" ventovieraille :) hyvin kuului missä on menossa.....Iltapäivällä Meri ja Salli tulivat aurinkoon. Leikkivät Tuulin kanssa, ajoivat nurmikkoa ja lounastivat kanssamme :) Salli tuli vielä kahville mun kanssa, kun oli heittänyt Merin töihin.Pia ja Suvi tulivat syömään töidensä jälkeen ja sit lähdettiin Kitin mukana katsomaan Joutsaan näkyisikö Mandariinisorsaa? Ja, kyllä =) Siellä se uiskenteli sinisorsien sorsimana :( Olipa myös mustakurkkuuikku =) Hieno reissu....paitsi, että tajusin sillä reissulla, että mun putkessa on joku linssi irti....Ja niin kuin olen sitä yrittänyt varjella. Illalla vielä Hallitoimikunnan kokouksen jälkipuinteihin ;D Niin eikä sovi unohtaa mm-tason agilityä =)

2.6 Torstaina aloiteltiin talon raappaamisurakkaa. meillä on tarkoitus maalata vanhan laudotuksen päälle, kun rahatilanne ei vielä anna uutta verhousta laittaa. Päivällä kävin sit Riikan ja Arin "apuna" hallilla laittamassa esteitä, kun hiekkatekonurmen asennuksen jälkeen siellä on vähän puuhaa........Iltapäivällä raapimisprojekti jatkui.


3.6 Käytiin aamusta Julian kanssa JunnuLeirin ohjema läpi ja mietittiin viimeinen silaus järjestelyihin. Siitä tulee niin hyvä =) Iltapäivällä katsatin auton ja kävin Hilkan kanssa sopimassa syksyllä alkavasta duunista.meillä on kesällä tarkoitus vähän muuttaa liikkeen ilmettä ja siinäkin on oma hommanssa. Illalla ajeltiin Pepon kanssa S-järvelle Pirkkoa ja Jussia moikkaamaan. hyvää heille, kuinkas muuten =) Nähtiinpä samalla Mikko ja Eliaskin.
Meri on käynyt kuvaamassas Tuulin poseerauskuvia!

Kiva on nauttia kesästä....aina ei tartte vaatteita!
4-5.6 Onkin sit raaputustalkoot huipussaan =) Lauantai oli oikea huiskepäivä. Aamulla kauppaan, ruoka uuniin valmiiksi. Peppo lähti hakemaan peräkärryä ja kärryllä tellingit Ilomäestä. Pia tuli jo hyvissä ajoin ja olikin kyllä tuolla auringossa koko päivän. Saana, Siiri, Silja ja Selma tulivat talkoisiin, mikä oli tosi ihana yllätys =) Suvi ilmestyi heti perään :) Peppo toi tullessaan Ollinkin lounastamaan tänne ja ruokaa riitti! Lopeteltiin pikkuhiljaa Pepon kanssa, kun Suvi lähti viiden jälkeen.... sit suihkuun ja Avaraa luontoa. Päivä oli kyllä mahtava tehdä töitä vaikka tuuli olikin aika navakkaa.
Sunnuntaina Suvi ilmestyi taas aamuvarhaisella ja jaksoi ahertaa monta tuntia....mahtaa olla kädet kipeänä? Pyry, Anna ja Tuuli tulivat päiväkahvin aikaan ja olivat myös innolla raaputtamassa. Onneksi Pyry uskalsi kiivetä rakennustelineille, koska meistä (peppo, Suvi ja minä) ei siihen ollut :O Me pysyteltiin jalat maassa =D Kiti ilahdutti myös tulemalla kattaukseen =D Laura (Annan kaaso) tuli myös kahvittelemaan. Lauraa en ollut nähnytkään sitten häiden, joten oli mukava nähdä pitkästä aikaa. Illalla tuli Pinja ja Rupsu, koska ovat tulossa JATin 3pv Junnu-agileirille. Ihan tohkeissaan =D Me käytiin Pian ja Suvin kanssa Pitkäruohossa ja Hämeenlahdella. Hämeenlahdella NÄHTIIN kaulushaikara \o/  Pia sen sai heti kaukoputkeen, kun alkoi puhaltamaan kaislikossa ja me jo Suvin kanssa meinattiin saada hepuli. Ihan uskomatonta .... niin uskomatonta, että asiasta oli ilmoitettava Kitille :) Kotona iltapala Pinjan ja Merin kanssa, joka myös tuli meitä ilahduttamaan. Nyt on aika painua unten maille - aamulla on herätys klo 6.45! aikainen Tuuli-aamu :)
Jostain syystä mun kuvat eivät keskity, kuten haluaisin....Olen laittanut kuvia sattunaiseen järjestykseen, joten ei kannata hämääntyä!


Ei kommentteja: