Lauantai 9.1 se oli seuraavana vuorossa!
Satu ja Jaani toivat lapset iltapäivän puolella ja lounastettiin porukalla. Larikin tuli syömään ja heitti Satun ja Jaanin sitten kotiin lähtöpuuhiin.
Me katsottiin lasten elokuva tv:ta ja lämmitettiin sauna =) Illalla pedit yläkertaan ja ajoissa nukkumaan...siis kello oli jo yli 9 ja hulina sen mukainen.
Sunnuntai aamuna noustiin ajoissa, koska Allulla oli kaksi peliä joista toinen alkoi jo 11 maissa. Onneksi Lari hoiti Allun pelikeikat, joten minä sain hoidettua kamat, Iinan ja Joonan kuokkalaan.
Allu tulikin Larin kanssa vasta neljän maissa. Allun joukkue oli voittanut molemmat pelit =D
Iltasadut jäi lukematta, kun ilta vilahti tosi nopeasti....Iinan kanssa vähän enkkua ja lasten päiväkirjojen päivitystä.
Maanantaiaamuna olikin herätys 6.45 =O Ihan tosi, oli tiukissa saada itsensä sängystä ylös.
Saatuani lapset koulutielle ja päikkäriin menin Millalle malliksi, kun tekivät jotain kotisivupäivityksiä. Myöhemmin lähdin Vertin kanssa Köhniölle laittamaan agi- ilmoittautumisia kotikoneelle, koska haku JATin treeneihin alkoi. Lämmitin samalla reissulla uunit ja lenkitin Vertin. Köhniöltä ajelin "kotiin" kuokkalaan välipalan tekoon Iinalle ja Allulle sekä ehtiäkseni Joonan hakuun ajoissa. Meinasin siltikin myöhästyä, kun heitin sohvalle selälleen ja kyselin Iinalta enkkua :O Ilta kului lasten kanssa kotosalla lukien ja pelaten. Suvi piipahti iltakahvilla! Tänään huomasin ISON uutisen jääkaapinovesta!! Neuvonpito lasten kanssa ja päätettiin pitää kakkujuhlat torstaina klo 18 alkaen, jonne kutsuttiin äiti, isä, Raija, Pia, Anu ja Suvi!!
Tiistaina aamupalan jälkeen Iina ja Allu lähtivät kouluun ja vein Joonan päikkäriin. Kävin äidillä katsomassa kudinta, jota oli tekemässä. Kyllä tulee pieni ja söpö pipo ;D Itse menin köhniölle ja jatkoin ilmojen laittamista. Iltapäivällä Allun tultua koulusta tehtiin valmiiksi hedelmäsalaatti väli- ja iltapalaksi. Allu kävi luistelemassa ja Iinan ja Joona muuten ulkoilemassa. Illalla kävin kouluttamssa alkeiskurssia ja Iina lähti katsomaan. Pojat jäivät pelaamaan tietsikkapeliä ja pappa katsoi alhaalla tv:ta sen aikaa. Nukkumaan taas 9 maissa iltasadun jälkeen.
Keskiviikko sujui mallikkaasti ja rutiinilla! Ajoin köhniölle laittamaan uudet tulleet ilmot koneelle ja sen jälkeen Vertti lenkille! Kävin nenukin kautta ottamassa muutaman kuvan ja lenkitin samalla Vertin. Takaisin kuokkalaan ennätin hyvin kolmeksi hakemaan Joona hoidosta. Sen jälkeen taas Iinan kanssa enkkua kokeisiin tankattiin. Iltaruoan jälkeen lapset läksivätLarin kanssa Discoksen peliin ja minä pääsin keramiikkaan =) Olinkin kahdeksaan asti, kunnes Lari soitti, että lähtivät kotiin päin. Iltapalat ja iltasadut ja nukkumaan.
Torstaina aamu alkoi rauhaisasti, kun Iina ja Allu menivät kahdeksaan ja olivat jo koulutiellä, kun Joona vielä kuorsasi ;D Aamulenkin jälkeen istuin rauhassa ja lueskelin päivän lehden ennkö herättelin Joonan. Koska Joonalla oli vapaapäivä lähdettiin yhdessä köhniölle....Joona jäikin hetkeksi pihaan. Minä laittelin taas ilmoja laittelin taas koneelle vaikka ulkona ne olisivat olleet hienommat ;D Joona rakenteli legoilla. Iltapäivällä hyvissä ajoin kotiin, koska olin luvannut olla ennen koululaisia! Paistettiin Joonan kanssa kakkupohja illan juhliin =) Vein Allun treeneihin joiden piti olla 16-17, mutta olivatkin 16-18!! Meinasi pitää kiireen, kun kakku oli laittamattaa ja olin jäähallilla vilä 17.20!! Onneksi Suvi tuli ja pelasti, kun lupasi hakea Allun tullessaan, joten ennättäisin Iinan ja Joonan kanssa koristella kakun ennen vieraita. Illalla olikin hulinaa paikalle saapuivat äiti, isä, Raija, Pia, Anu, Suvi ja Peppo.....Meidän yllätysjuhlat olivat Jaani ja Satu Malisen yhteisen sukunimen juhlat.

Jaani ja Satu olivat menneet pe 8.1.2010 naimisiin!!
Huh, huh olipa rankkaa juhlia vaikka hääpari olikin kaukana Thaimaassa ;D
Iltapalaa ei pahemmin syöty oli niin mahat täynnä herkkuja.
Perjantaina pakkailin autoon kamoja ja laitettiin Joonan kanssa Iinan ja Allu koulutielle. Joonan kanssa lähdettiin Kivääritehtaan Parturi-Kampaamoon =) Minulla oli varattu aika Sallille hiusten leikkuuseen ja pesuun. Sieltä ajeltiin Köhniölle pakkaamaan kamat autoon valmiiksi, kun iltapäivällä lähdettiin mökille =D Iinan ja Allun tultua ja tehtyä läksyt ja syötyä välipaa lähdettiin ajelemaan Pettuvedelle kahden jälkeen. Mökille päästyä lapset jäivät lumitöihin ja minä roudasin kamat sisälle ja laitoin ruoan valmiiksi. Olin just huutanut lapset sisälle puoli viiden maissa, kun Pyry ja Anna tulivat syömään ja viettämään iltaa kanssmme. Pelattiin Unoa ja lapset katsoivat Pyryn kanssa jotain lätkäpeliä. Nukkumaan mentiin vasta 22 jälkeen =O Onneksi aamulla ei ollut aikainen herätys ;D
Lauantaina noustiinkin vasta 9 jälkeen =) Oltiin aamupalailtu ja katsottu lastenohjelmat, kun Suvi tuli kanssamme mökkeilemään. Lähdettiinkin hyvissä ajoin ulos hommiin, kun oli tarkoitus kairata avanto, että saataisiin saunaan vedet. Hienosti sangon mentävä avanto syntyi, kun sitä porukalla veivattiin =D Kannoin vedet säiliöön ja sain kiukaan tulille. Pikkuhiljaa päivän mittaan lämmittelin, ettei vaan piisit halkee. Meri ja Peppo tulivat sopivasti iltapäivänpuolella niin, että päästiin puoli 2 jälkeen lounastamaan yhdessä. Meri lähti lasten kanssa uudelleen ulos ja tällä kertaa lähtivät rämpimään

pellolle. Jouduin huutelemaan neljan maissa takaisin, koska sauna ja vedet alkoivat olla valmiina. Minun saunoessa lasten kanssailmestyivät Pyry ja Annakin illaksi. Käytiin Joonan ja Allun kanssa hangessa.....kuka reilummin, kuka varovasemmin ;) Peppo tuli sopivasti kanssamme niin, että jaksoi jäädä vielä Allun kanssa, kun me muut oltiin jo läkähtyä.
Ihana tuoksu kohtasi mökin ovella - Meri oli tehnyt meille uuniomenia =D ( luettiin Joonan kanssa yks ilta satua, jossa tehtiin niitä ja me päätettiin tehdä myös;)
Ilta kului pelaillessa

Unoa ja Skib-boa ja katsellessa jääkiekkoa.....Peppo jäikin yöksi, kun Meri pääsi Suvin kyydissä kotiin.
Sunnuntaiaamuna heräiltiin kukin omaan tahtiin 8-10 välillä =) Peppo läksi jo ajoissa, koska hänellä oli lumen pudottaminen meidän kuistin katolta. Me jäätiin vielä siivoilemaan ja pakkailemaan ihan rauhassa. Päätin ajaa Köhniön kautta viemään osan tavaroista sinne ja olikin hyvä ratkaisu. Lapset innolla kolasivat ja lapioivat lumet Pepon avuksi pihasta.
Käytiin vielä katsomassa oliko äiti-mummo kunnossa, kun Anu ja Pia eivät olleet tavoittaneet puhelimella koko aamuna....Olihan tuo mokoma. Oli vaan puhelin äänettömällä....Hitto osaakin säikytellä! Illalla oli vielä Joonan ja Allun treenit, mutta minun ei niistä tarvinnut kummemmin huolehtia, kun Lari kuskasi...hain vaan Joonan pois puoli7, ettei tarvinnut olla allun treenien loppuun 8 asti. Joona kävi suihkussa ja painui pehkuihin jo kahdeksan maissa...eipä tarvinnut unta odotella ;) Allun tultua treenistä ja hoidettua iltatoimet olivat niin Iina, kuin Allukin kypsää kauraa ja valmiit nukkumaan. Talo hiljeni jo ennen yhdeksää =) Hetken kuvia kaivelin maanataina alkavalle Taideleirille, jossa tarkoitukseni on tehdä vain ja ainoastaan grafiikkaa eri tekniikoilla. Näin on saatu ensimmäinen viikko pakettiin =)
Maanantaina oli sitten arkisen aherruksen aloitus. Herätys klo 6.45 aamupalat lapsille. Allu ja Iinan kouluun klo 8 ja Joona päiväkotiin klo9 ! Vertti lenkille ja lähtö grafiikkaa tekemään! Aiheita oli ja niistä valitsin ensimmäiseksi "isoksi" työksi kotkan. Pohjustin valmiiksi kaksi kuparilevyä, että olisi myös tulevaa viikkoa ajatellen toisellekin työlle valmiina se. Pohjustuksen jälkeen tein kuivaneulatekniikalla pari pienempää työtä ja muutamia vedoksia aiemmin tekemistä laatoista. Malisella olikin Iina ja Allu jo tulleet koulusta ja just ennättäneet tehdä läksyt, kun menin klo 14 jälkeen. Yhdessä syötiin välipala ja laitoin ruoan alulle ennen kuin lähdin hakemaan Joonan päikkäristä. Ruokailun ja päiväkirjakirjoitusten jälkeen Uno =D Sitten olikin aika lähteä nukkumaan. Allu päivittää päiväkirjaa.....
Tiistaina samat aamurutiinit heräämisineen ja takana hemmetin huonosti nukuttu yö päänsärkyineen =( Vain lääkityksellä sain sen siirtymää. Päätin, että tuota grafiikkaa en jätä kesken vaikka mikä olisi! Grafiikassa pääsin jo tekemään kotkaa viivasyövytyksellä. Otin ensimmäisen koevedoksen, jonka toin kotiin ja katsoin kuvasta syövytysasteita, jotta siitä tulisi edes näköinen =D Lisäksi tein muutaman vedoksen, joita ajattelin lapsenlapsemme iloksi ;D

Kotiin klo 14 kaupan ja päiväkodin kautta ja lapsille apetta pöytään. Allu lähti luistelemaan ja me muut pelattiin hetki Unoa! Illalla jouduin perumaan koulutukseeni menon, koska päänsärky ei suinkaan laantunut vaan nappia oli heitettävä huiviin. Onneksi ilta sujui rauhaisasti, kun lapsetkin menivätkin Larin kanssa lätkä peliä katsomaan. Heti heidän tultuaan klo 20.30 iltapalalle ja nukkumaan, joten pääsin kuittaamaan edellisen yön univelkoja! Iina ja MacLeod'in tyttäret ;)
Keskiviikkona edelleen lääkityksellä aamu käyntiin :O Muuten olikin normiaamu, poikkeuksena kiristyvä pakkanen - 18! Aamulla isä hyppäsi kyytiin, kun lainasi autoa! Akvatintatöiden ohella tein kuivaneulalla uuden yrityksen lastentauluaiheesta =) Lisäksi syövytin vuosi sitten tekemääni lyhtyaiheeseen kolme

eri asteista sävyä. En ollut laattaa käyttänyt, kuin muutamaan vedokseen, koska pelkkänä viivasyövytyksenä se oli minusta epäonnistunut! Nyt siitäkin tuli kerrassaan kaunis. Kotka alkaa olla viimeistä syövytysvaihetta vaille valmis....mutta vasta huomenna. Pääsin Pian kyydissä kuokkalaan, kun tuli syömään ja kävi Sirin hoitamassa ennen menoaan öljyväritöiden pariin! Kiitos vaan kyydistä =)
Välipala Iinan ja Allun kanssa, käytin Vertin, hain Joonan ja ruokailun jälkeen lastenohjelmat ja sohvalle selälleen! Kyselin Allulta isoon ussan kokeeseen enkä ymmärtänyt yhtään mikä on tärkeää ja mikä ei? Päänsärky ei hellittänyt vieläkään =( En edes mennyt keramiikkaan.... Käytin lapsukaiset saunassa ennen iltatoimia. Vepsän iltakiepin jälkeen suoriltaan sänkyyn.
Torstaina en herännytkään päänsärkyyn =) Iloisena ylös klo 6.45 ja aamupalat pöytään. Kaikki lähtivät eri aikaan, joten aamu oli huisketta! Pakkanen on kiristynyt edelleen nyt -24 Joonalle laitettiin paljon päälle, kun kävelivät graniittiin jumpalle =) Vepsän kanssa pikakieppi ja menoksi.

Kotka on laskeutunut ja siitä tuli U-P-E-A!

Olavin linnasta tein koevedoksen,

joka onnistu myös hienosti! Huomenna sitten syövytystä sillekin, sekä yritys tehdä myös töyhtötiainen :O Ilta sujui lasten ohjelmien ja legopalikoiden parissa! Nukkumaan ajoissa sillä vielä on yksi aikainen herätys ennen viikonloppua!
Perjantaina pakkanen vaan kiristyi -25! Lisää vaatetta ja taas kaikki lähtivät eri aikaan. Kiepitin Vertin ja lähdin viimeistä pv grafiikkaan tekemään töyhtistä. Otin aamuilokseni muutaman kotka- ja Olavinlinnavedoksen sillä välin, kun viiva töyhtistä varten syöpyi 55 min. Lisäksi otin vanhasta maisemalaatasta muutaman vedoksen. Töyhtiksestä selvisin kolmella syövytyksellä, kun sävyjä on vaalea, keskivaalea ja tumma :D

Kaikki viikon aikana tekemäni työt onnistuivat hienosti ja oli tosi onnellinen, että meidän rahatilanne kesti niinkin arvokkaan kurssin. Nyt varmaan pitäisi alkaa myymään teoksiaan, koska 0-tuloilla mulla ole oikeesti varaa niin arvokkaisiin harrastuksiin, mitä haluan tehdä :(
Kotimatkalla hain Joonan pk:sta ja syötiin välipalat, pakattiin auto ja nokka kohti köhniötä ja saunaa =) Saunoin lasten kanssa ja pelasin Unoa ja katsottiin IceAge3! Olihan hauska =D Nukkumaan mentiin vasta 9 jälkeen.
Lauantaina Suvi tuli aamupäivällä ja lounastettiin ja kahviteltiin porukalla. Peppo lähti tietysti duuniin! Iltapäivällä Suvi pelasi lasten kanssa Unoa ja minä sain kirjattua kaikki treeni-ilmot seuraavalle jaksolle. Suvin lähtiessä kotiinsa kahden maissa me lähdettiin ulos laskemaan mäkeä ja retkeilemään tuonne alaporulle, kun olin käyttänyt Vertin. Aivan ihan sää =) -17 ja aurinkoa pilvettömältä taivaalta!

Illalla vein lapset kuokkalaan Millan kanssa ja lähdin Pepon kanssa Vexin 50-siä juhlimaan Valorinteelle klo 17sta . Oli kyllä niin hauskat bileet ettei rajaa :D Oli hauskoja "esityksiä" sekä karaokea, jota innostui useampikin laulaja kokeilemaan. Lähdettiin jo ennen yhtätoista pois, kun lähdin päästämään Millan nukkumaan.
Sunnuntaina aamusta Joonan kanssa Yrttiin, kun hän halusi hiihtämään. Loistava keli olikin ulkoilla, kun pakkasta vain -13 ja kaunis aurinkoinen taivaalla =) Iina lähti kaverinsa kanssa ulos ja palasi sopivasti kanssamme Minestrone-keitolle......josta Allu kyllä sanoi, ettei ole koskaan sellaista M-keittoa nähnyt :O Nooo, mitä nyt vähän soveltelin, kun yhtään tiennyt kuinka tehdään vaan spagettimakaroni siihen ainakin kuului ja senkin korvasin nuudelilla =D Onneksi kelpasi ja kaikilla lautaset tyhjeni vauhdilla. Syötyämme laitettiin lätkävarusteet Joonalle valmiksi päälle ja Allulle kassiin, kun ekalla treenit ja tokalla peli! Heitettiin pojat LArille jäähallille ja jatkettiin matkaa köhniölle. Iinan ja Pepon kanssa pelattiin poikia odotellessa Skib-Boa. Lari tulikin kahville samalla, kun "palautti" pojat. Iltapalaksi lihistä ja uunimakkaraa =) Nukkumaan mentiin ajoissa, jo kahdeksan maissa oli aikainen herätys.
Maanantaina olikin outo lähtö lapsilla toimiinsa, kun köhniön peukoilta lähdettiin. Vein Allun ja Joonan kahdeksaan ja tulin kotiin lenkittämään Vertin, jonka jälkeen Iina kouluun ja kahvin keittoon Malisille =) Päivä vierähti siellä päässä jutustellen Jaanin ja Satun reissusta sekä pyykkiä pesten ja ruokaillen. Näin on kaksi viikkoa Iinan, Allun ja Joonan kanssa lentänyt kuin siivillä! Kiitos teille oli kivaa =D
Iltapäivällä Pyry ja Anna tulivat käymään ja heittivät minut samalla kotiin. Lenkitin Vepsän ja lämmittelin kaikki uunit, valkkasin valokuvia ja kirjoitin tätä! Nyt olen lähdössä nukkumaan, sillä univelka on maksettava pois!
2 kommenttia:
Kuvat männystä ja mökistä mahtavat. Ihania kelejä on kyllä kuvailuun =)
On se vaan mukavaa tässä ilmaston lampenemis aikana viettää välillä oikea talvikin. Saa oikeita talvisen riemukkaita kuvia, Kiitos niistä
Lähetä kommentti