sunnuntai 20. joulukuuta 2009

18. Joulukuuta

Aika rientää ja pakkanen paukkuu ! Mittari on seilannut -10 ja -23 välillä....nyt sataa lunta ! Tiistaina kuskailinkin Raijaa sairaalalle pariin kertaan. Käytiin aamulla ja iltapäivällä kuulemassa uutiset ja diaknoosia. Sain myös päivällä piirrettyä paljon vuosien aikana kertyneitä agitreenejä puhtaaksi = ) Keskiviikkona Merin kanssa haettiin isä saikulta ja lenkkeiltiin samalla reissulla Vertin kanssa pitkästä aikaa nenukissa. Isä on onnellisesti kotona muutaman saikkupäivän jälkeen ja ainoa huonoa tuulta aiheuttava asia on ajokielto. Häneltä kiellettiin autoilu kuukaudeksi ja on kyllä kiukkuinen ; D Viime viikolla oltiin myös Vertin kanssa Keljonvanhainkodilla tiistaina ja Veteraanien Sairaskodilla torstaina kaverikoirailulla ja olikin aika rankat keikat koiralle. Keljossa ensin kierrettiin ainoana koirakkona yksi osasto ja mukana oli pariskunta tulevia kaverikoirakoita ilman koiraa. Onneksi Satu ja Doni sekä Heli ja Jade ennättivät seuraaville osastoille, joita oli vielä jäljellä 3! Sairaskodilla sitten teetinkin Vertillä kaikenlasia istu/maahan/etsi temppuja jotta pääsin palkkaamaan ja näin sai purettua sitä silittely/sylittely/rapsuttelu stressiä vähän pois. Täytyy muistaa jatkossakin, että sen motivaatio kasvaa myös noihin sylissä istumisiin ja sängyllä käymisiin noilla keineoilla hienosti. Vierailut sujuivat muuten tosi hyvin ja Vertti jaksoi olla monessa vuoteessa ja sylissä rapsuteltavana. Eikä meillä ollut taaskaan mitään ongelmia vaikka paikalla oli taas pääsääntöisesti usempi uros =) Kotona kuitenkin huomasi, että on uuvuttava työ. Torstaina olin Haavistolla Kertun ja Sannin kaverina, kun Päivi lähti auttamaan Hymy-haavistoa pentujen saattamisessa maailmaan =) Onnea vaan sinne onnilliset pentujen omistajat ! Meillä oli ihan rattoisa päivä tyttöjen kanssa. Oli keittiö leikkiä sekä kirjastotätiä =D Sain lainata kirjoja sekä juoda kahvia ja syödä puuroa ihan kylliksi =D Tyttäjen kanssa on niin mukava puuhata, kun ovat puheliaita ja hyväntuulisia.....ainakin niin kauan, kun ei kielletä ;D kuten sohvalla hyppiminen, toisten päällä hyppiminen, tv:n asentaminen yms....... Kotiin päin lähdin ajelemaan jo 1 maissa, kun naapurin anun tuli vapauttamaan minut vastuusta. Päivälenkin jälkeen olikin se em. kk-vierailu. Vierailun jälkeen lähdin äidin kanssa kaupoille ja samalla reissulla kävin varaamassa meille uuden ruokapöydän sekä loput 4 tuolia. Perjantaina heitin Pepon ennen 9 töihin ja jatkoin matkaani isälle ja Raijalle, heitin heidät kaupunkiin ja ajoin Kitille kahville. Kiti oli aamulla nähnyt ILVEKSEN Laajavuoren metsässä !! Tahtoo nähdä kans :( Joutuuko tässä lähtemään 7 aikaan rinteeseen, jotta sellaisen näkee :O Päivälenkin heitin Vertin kanssa kauniissa hiljaisessa lumisessa metsässä. Oi, kaunistus miten se on mieltä rauhoittavaa. Pakkasta sopivasti ja lumi vaimentaa turhan hälyn ympäriltä. Iltapäivällä lämmitin uuneja ja piipahdin myöhemmin Pian-pajalla =) En tosi saanut mitään aikaiseksi, mutta ihailin ainkin Pian tauluja ! Illalla latailin päivällä ottamiani kuvia koneelle ja lämmitin saunan =) Ihan parasta ! Lauantaina kuvailin lintuja pihapensaissa ja 12 maissa lähdettiin yhtä matkaa Pepon kanssa kaupunkiin. Minä grafiikkaan ja Peppo - töihin ! Hyvissä ajoin kotiin, sillä Aksun 50-set alkoivat klo 18. Lari, Peppo ja minä oltiin hyvissä ajoin paikalla 15 vaille.... ei liene vaikea arvata kuka haulusi olla varmasti ajoissa paikalla ; D Syntymäpäiväjuhlat olivat aivan mahtavat =) Paikalla oli elävää musiikkia, paljon tuttuja vuosien takaa sekä tietysti tanssahtelua. Kiusasin päivänsankaria lähtöön pakkaseen ja Islannin kuumiin lähteisiin, kun hän oli saanut "matkalahjan" ja ohjeet ottaa vain uimahousut matkaan =D Aksu oli aivan kauhuissaan sellaisesta vaihtoehdosta :O Hän on auringonlapsi =) Sunnuntaina kiersin aamulenkin kameran kanssa lumisessa metsässä ja näin joutsen auran etsiessäni punatulkkuja. Päivakahviseuraa saatiin Jaanista, Satusta ja Joonasta. Mukava olikin nähdä edes osa Malinen-Päivärinta perheestä, kun ei olla pitkään aikaan nähty. Alkuillasta piipahdettiin Tarjan synttärikahvilla. Tarjan kanssa lähdin Aarniolle saunaan ja avantoon, kun Peppo suuntasi kotiin. Ihanaahan se oli.....meinaan avannossa käynti vaikka ajattelin ettei sinne uskaltaisi mennä, kun on useampi viikko edellisestä kerrasta. Kotiin tulin Suvin kyydillä, kunhan ensin sulatettiin jäätynyt auton lukko ; D Maanantaina käytiin aamusta kaupoilla ja valmistauduttiin lomaviikkoon Punkaharjulla Pian ja Ollin kanssa. Lounastettiin ensin äidin kanssa joka tuli talon ja koiran vahdiksi. Matkaan lähdettiin yhden jälkeen ja perillä oltiin n. klo 17. Vastassa oli mukava 3h+keittiö loma-asunto saunan ja poreammeen kera. Sauna heti lämmite ja asettumista taloksi. Kortinpeluussa sujui ilta rattoisasti ; D Tiistaiaamuna lähdettiin Pepon kanssa mukavassa pakkasessa -20 aamulenkille kauniiseen ja lumiseen metsään. Päivällä kävin tunninlenkin luontopolulla, kun Peppo ja Olli lähtivät kauppaan ja Pia maalasi. ruokailun jälkeen pelaisltiin ja illalla katsottiin hauska Karjupukkielokuva jonka toinen osa tulee ensi viikolla. Keskiviikkona ajeltiin Kerimäelle kirkkoa katsomaan sekä Punkaharjun kaunista maisemaa ihailemaan. Illalla taas saunottiin ja pelattiin korttia. Torstaina käytiin sitten Olavinlinnaa ihailemassa sekä Ilolan pientä runollista majataloa, jota pitää ystävämme Tuija Jormakka. Majatalo on aivan mahtava paikka =) Niin kaunis ja vanhanaikainen.....onhan se joskus rakennettu työväentaloksi vaikkakin toimitti sitä virkaa vain muutaman vuoden. Tuija on tehnyt valtavan urakan kunnostamalla taloa, niin, että sieltä löytyy majoitustiloja. Ilolassa järjestetään paljon tetteria, konsertteja ja muita juhlia. Savonlinnan reissun jälkeen tietysti istuttiin iltaa korttien, television ja tietokoneen ääressä ; D Perjantaina lähdettiin aamusta ajelemaan kotiinpäin ja perillä oltiinkin jo hyvissä ajoin iltapäivällä. Illalla olin vielä Kaverikoirakoiden pikkujouluissa. Olimme varanneet Järjestöjentalolta saunatilat ja nautimme hyvästä seurasta ja ruokana oli jouluista pizzaa =D Kivaa oli ! Lauantaina käytiin Pepon kanssa marketeilla kinkkuostoksilla ja muutakin ruokaa tarttui matkaan. Ruokailun jälkeen Pyry ja Anna piipahtivat kahvilla. Vepsäläiseltä tuli viesti klo 15 jälkeen noudettavissa olevista uusista tuoleistamme, joten Peppo lähti niitä hakemaan minun lähtiessä Vertin kanssa lenkille. Onneksi pakkaset ovat laskeneet -10 asteen tuntumaan sieltä -20, jten koiran kanssa voi sanoa käyvänsä lenkillä ;D Ehdittiin ruuvaamaan jalat ihaniin uusiin tuoleihin ennen kuin minä lähdin Pian, Hannan ja Jarkon kanssa ystävän 30v synymäpäiville Riihivuoreen. Olipa iloinen ilta lasketteluun ja Popstar-peliin hurahtaneiden nuorien parissa =D Voi hitsi, että siellä oli hauskaa....niin hauskaa, että aika vierähti klo 17-01 ihan huomaamatta. Pia jäikin meille yöksi, koska sunnuntaina oli siskotyttö Riinan syntymäpäivät ja oli tarkoitus mennä porukalla.Sunnuntaiaamu aloitettiin Pian kanssa lintureissulla meidän alametsään, mutta se ei tuottanut tulosta. Kuultiin kyllä punis, mutta ei nähty. Tallennuksesta katsottiin eilinen Yellowstonen-kansallispuistoluonto-ohjelma ja syötiin kasvissosekeittoa samalla. Riinan synttäreille lähdettiin iltapäivälenkin jälkeen ja matkalla kaapattiin äiti kyytiin. Kova huiske ja hulina kävi Malinen-Kyröläinen huushollissa, kun oli nuoriso matkassa......Kotimatkalla käytiin hakemassa Merin lahjakinkku ja heitettiin tyttö ja kinkku kauppakadulle : ) Osku heitti vielä illalla sirkkelin, joka oli heillä remonttilainassa. Nyt on aika lähteä iltakiepille Vepan kanssa ja sitten nukkumaan.Rauhaisaa Joulunodotus aikaa kaikille !

Ei kommentteja: