maanantai 26. lokakuuta 2009

Maanantai 26.11

Tästä se alkaa. Vihdoinkin Serigrafiaa-keramiikalle kurssi ! Paljon on mukana Sailalla malleja sekä tarvikkeita, joista ei vielä ole selkeää kuvaa, mitä niillä tehdään.Perjantaina ensin keskusteltiin mitä kaikkea tarvitsemme kurssilla ja mitä kaikkea ennätämme tehdä. Käytiin läpi teoriassa asioita ja käytiin kasaamassa kehykset, jotka oli pitänyt hommata jo etukäteen. Opelta ostimme sitten seulakankaat, jotka niitattiin kiinni kehyksiin ja jätettiin odottamaan seuraavaan aamuun. Ohjeet tallennettuna =)Illalla olikin kova miettiminen olisivatko kuvat, joita oli valinnut oikeanlaiset ? Siksipä sitten istuinkin koneelle etsimässä lisää vaihtoehtoja ;) Lauantai aamuna aloitimme klo 9.00 laittamalla omiin seuloihimme n. valotusemulsio. Saila näyttää malliksi valojen vielä ollessa päälläkuinka se kaikki tapahtuu sitten pimeässä. Tämä vaihe todella tehtiin niin pimeässä, että pieni valoviiru sai tulla verhonraosta, ettei seula valotu ennen aikojaan. Otin yhden kuvan salamalla ennen kuin ensimmäinen meistä teki litkun levityksen. Kukin vuorollamme levitimme litkut seulaan ja kiinnittymään pimeään sunnuntaina tapahtuvaa valotusta varten. Työt peitettiin mustalla muovilla aina, jos joku kulki ovesta tai, joku halusi ottaa kuvan..... Iltapäivästä muokkasimme omia valokuvia/kuvia tietokoneella mustavalkoisiksi. Muokkauksen jälkeen ne tulostettiin paperille ja siitä kopioitiin kalvoille, jota käytettiin sunnuntaina valotuksessa antamaan haluamamme kuva seulaan.Jokainen teki omia töitään omassa tahdissa ja juoksi kirjastotalolla 1-3 krs väliä riippuen työvaiheesta =) Tässä on osa väestä välillä tekemässä seuloja ja katsomassa valmiiksi komerosta paikka, jonne sitten kiikutettaisiin seulat sitä mukaan, kun valmistuisivat.Yläkerrassa meidän tuli muistaa aina, ettei valoja saanut pitää huoneessa, jossa noita seuloja käsiteltiin ennen pimiöön laittoa. Siellä hämärässä sitten niitattiin seulakankaita kehyksiin ja teipattiin kehykset vielä IT:llä, että kestäisivät pesua valotuksen jälkeen. Osa kurssilaisista teki savilaattoja lauantaina valmiiksi sunnuntain kokeiluja varten. Itse oli tehnyt jo keskiviikkona muutaman laatan, mutta kaksi niistä oli pilalla, kun paino oli otettu pois ja laatta oli kuivunut mutkalle....... Lauantai-ilta kului sitten kalvoja läpi käydessä ja katsoessa, mitä kohtia tulisi "avata" lisää raaputtamalla väriä pois lisää. Esim. tässä kuvassa olevan linnan mustia varjoja raaputin enemmän auki (eli tummaa väripintaa pois), että sain siihen valo/varjoleikin selkeästi näkyviin. Oikealla kuvassa on valmis, valotettu seulakangas, jossa näkyy vaaleana ne kohdat joista painoväri pääsee savelle ja sinisenä ne, jotka eivät väriä läpi päästä. Päädyn sunnuntaina tekemään ja valottamaan kaikki 4 seulani. Seulat valotettiin yksi toisensa jälkeen lampun alla 6-7 min. riippuen koosta. Valotuksen jälkeen seulasta pestiin suihkuttamalla vettä pois kaikki valottumaton väri pois ja saatiin esille kuva, joka oli tarkoitus painaa. Tässä suihkutetaan seulaa puhtaaksi ja tässä vielä vesipesun lisäksi "avataan" harjaamalla joitain kohtia seulastakoska tekijän mielestä, seulassa ei ollut tarpeeksi niitä avautuneita kohti. Onneksi olin panostanut seuloihin en niinkään kuvien painamiseen savelle säästyin kaikelta ylimääräiseltä työltä, kun maltoin tehdä kerrankin (pelokkuuttani) asiat hitaasti ja maltilla =) Minullahan on mahdollisuus sitä savea läträtä, mutta noita seuloja ei tule tehtyä ihan kotikonstein sen tiedän. Aiheena olisi ihan hieno ; )Sunnuntaina sain tehtyä kaksi painamiskokeilua suoraan märälle savelle. Kuvan tekeminen tapahtuu painamalla seulakangas savea vasten ja levittämällä kumilastalla suorapainoväri tai engobe (savilietteestä ja väripigmentistä tehty litku) seulakankaan läpi saveen, jolloin läpi tuleva väri tekee "positiivikuvan" saveen. Olin tehnyt kahdella eri silmäkoolla olevasta seulakankaasta mallin ja molemmat onnistuvat ainakin paino vaiheessa hienosti. Toivon, että polton jälkeen työt ovat vielä onnistuneita ja saan annettua niistä muutaman lahjaksi.

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Tämä sun blogisi on muodotunut mukavaski kuvakirjaksi. Kuva taitaa sittenkin kertoa sen tuhat sanaa...

Unknown kirjoitti...

Ja ymmärtänet tuota mun tekstiäni, vaikka kirjaimet ovatkin vallan jotenkin muuten;-)

- Tuija - kirjoitti...

aina =)