Taas on aikaa vierähtänyt ja nyt I-H-A-N-A-A olla kotona. Laitoin kuvia lataamaan koneelle, joten samalla voi räpeltää muutaman sanasen.
Olen ollut liesussa taas viimesunnuntaista asti, joten nämä kesäpäivät valuvat hiekkana sormien lomitse.
Kesäkuun viimeisenä sunnuntaina vielä illalla kotona, mutta jo maanantaina päivällä lähdin liesuun. Maanantaina Elisa ja pojat tulivat kahvittelemaan ja poikien ( tässä Miro)Tiistaina menin aamupäivällä Aarniolta suoraan Heikille ja Merjalle hoitamaan lapsia ja koiria heidän lähtiessä Hollantiin ystäviään tapaamaan. Kurjaa oli se, että Touko-Ukko oli kaksi päivää kuumeessa ja tiistain jälkeen vasta torstaina pääsi ulos.....
onneksi keli on ollut edelleen hänen kannaltaan suosiollinen.
Kaislan ja Sisu-Miehen kanssa harjoiteltiin soutamista.
Kaislalla on liivit siksi, kun hän sai soudella "kaukana", mutta Sisulla ei hänen, kun oli pysyttävä aivan rantarapakossa ; ) tässä Sisu esittää soututaitojaan
; D
lisäksi Sisu treenasi kovasti uimista ja kuplien puhaltamista veteen.
Touko-Ukko jaksoi vielä tiistaina tulla meidän kanssa hetkeksi rantaan, mutta ei enää keskiviikkona vaan huilaili koko päivän sängyssä.....
Isommat lapset, Aapo-Jaakko ja Milla soutelivat lautalla kavereineen pienmpien pysytellessä kanssani kotirannassa.
Keskiviikkona kävin Aarniolla tapaamassa pikaisesti Heli-serkkua ja muista siskoksiani ; ) Myöhemmin illalla paistettiin Millan ja Kaislan kanssa iso kasa lettuja, joita sitten syötiin torstainakin joka välissä : D Onneksi yöllä Touko-Ukon kuume oli laskenut ja hän olikin tosi onnellinen, kun ilmoitin, että huomenna saa mennä heti aamusta ulos.
Käytiin torstaina Millan ja Sisu-Miehen kanssa Leena mummolla syömässä mansikkakakkua syntymäpäivän kunniaksi...olipa maukasta
vietiin nenätomaatti synttärilahjaksi : )
Iltaisin katsottiin elokuvia niin, että nukkumassa vasta klo 23 jälkeen molemmilla kerroilla ; D
Mukava paikka
viettää lapsia ja koiria hoitaen kesäiset päivät....
maisema parvekkeelta rantaan : D
Torstaina Heikin ja Merjan tultua ajoin suoraan Aarniolle saunomaan Pian, Helin, Suvin ja Anun kanssa. Jäin yöksi, koska aamulla oli vielä aikaa jutustella myös Helin kanssa ennen kuin hän lähti jatkamaan loman viettoaan eteenpäin.
Perjantaina menin 12 toimistolle Pepolle puhelinvastaajaksi, kun Lari lähti kohti Ruisrockkia.
Ilta vietettiin ihan kotosalla putarhahommia tehden. Illalla myöhemmin Pia ja Olli pyörähtivät kahville. Olli kävi tosi tekemässä jotai sähköhommia ja me jäätiin pelaamaan muutama korttipeli, kun Pia odotti Ollia hakemaan.....Lauantai aamu valkeni kauniin aurinkoisena ja olikin ihana istua pihakeinussa aamukahvilla ja ihastella pihan kukkaloistoa.
ihanaa lilaa......
ja kauniin keltaista
naapurin kuusessa iso varis nautti ihailustani.
Lauantain olin pitkästä aikaa grafiikkaa tekemässä ja sainkin aikaan kaikenlaista hauskaa...kuvia myöhemmin, kunhan ennätän kuvata : D
Illalla ajeltiin vuorotaan Aarniolle saunaan ja korttia pelaamaan. Kortinpeluu menikin niin myöhaiseksi, että jäätiin sitten aittaan yöksi. Aika viileää olikin, kun vielä puoli 10 mittari näytti 15 astetta aitan sisälämpötilaksi.
Kotiin kuitenkin jo päivällä ja käytiinkin grillillä sunnuntailounaalla......ja Olli tarjosi : D Kiitos vaan mahtavasta ateriasta !
Pyry ja Anna tulivat kuuden maissa kahvittelemaan, josta Pyry pikaisesti sitten poistu lätkää pelaamaan. Me jäätiin Pepon ja Annan kanssa laittamaan rullaverhoa ja tuijottamaan televisiota. Illalla Pyryn treenien jälkeen nautittiin salaatti-illallinen jälkkäreineen ja muutama erä korttia....
Näin perästä katsellen viikon tapahtumia on ainakin korttia pelattu : D
Kaunis iltataivas
Keleistä on mainittava sen verran, että nyt alkaa olla päivisin pikkuhiljaa valkoihoisen kelit......+15-+18 eikä parempaa voisi toivoa !
Kello alkaa olla sen verta paljon, että pakko lopettaa....kirotusvireet saattavat olla vaivoina ; D
1 kommentti:
Meni sitten sullakin yöhön tämä päivittely...Osasitkohan sinäö neuvoa mulle, miten noita kuvia saisi munkin blogiin? Ei ne kuvat laadussa kilpaile sun kuviesi kanssa, mutta elävöittäisivät vähän turinoita. Kauniita unia
Lähetä kommentti