tiistai 9. kesäkuuta 2009

Tänään on tiistai

Maanatai l. eilinen sujui ripakasti siellä täällä heiluen ; ) Nousin jo 8 maissa, koska aurinko ei antanut mun nukkua pietempään. Olikin ihana herätä valoon ja kelikin oli sen verran lämmennyt, että tarkeni istua pihakeinussa. Jo puoli 10 maissa olin liikenteessä viemässä viikonlopun kurssipaikan videotykkiä pois ja samalla menin Ekke-apelle multahommin, koska olin luvannut ne kukat hoitaa. Iltapäivällä vein mummon saamat grafiikka taulut kehystykseen sekä Elisalle ja Mikalle tekemäni irlannin maiseman. Kaikkiin niihin laitettiin samalla sopivat paspartout. Saan muut pois torstaina vain Elisan ja Mikan työn ehtivät samalla reissulla tehdä. Lenkillä näkee kaikenlaista ! Vertin kanssa lenkillä ollessa keksin, että lähtisin Aarniolle metsälenkille Pian kanssa....yksi puhelin soitto ja olin jo matkalla. Seikkailtiin metsässä kamera kaulassa ja sainkin YHDEN epäonnistuneen otoksen punarinnasta. Että osaavat piiloutua niin taitavasti. Vaikka kiikarit oli matkassa myös oli työn takana paikallistaa ääntä ja lintua. Räpellys punarinnasta. Ollin lämmittäessä saunaa ja Pian surffaillessa netissä istuskelin laiturilla ja nautin kauniista illasta. Vastarannalle päin on todella kaunis maisema. Hiukan myöhemmin siis saunottiin ja uitiin......uinti oli lähinnä kastautumista, koska vesi tuntui kylmälle....melkein kuin keväällä jäiden alkaessa sulaa. Nölliäiset sitä vastoin viihtyivät hyvin rantavedessä. Illalla istuin koneella useamman tunnin, kun on noita läpikäymättömiä kuvia taas useampi sata.....taitaa olla liki tuhat : O Illalla yhdentoista maissa, kun käytin Vertin oli tosi kylmää vain +4 astetta mittarissa, huh ! Aamulla kuitenkin oli herätessä puoli 8 aikaan ihanan leuto sää. Istunkin puutarhakeinussa aamukahvilla ja kuuntelin lintujen konserttia. Elisa ja pojat Roni ja Miro tulivat 9 jälkeen viettämään aikaa meille, kun ovat lomalla. Elisalla oli tuomisinaan kassillinen koirien kouluttamiseen ja käyttäytymiseen liittyviä artikkeleita.....kyllä kelpaa taas selailla ; ) Kiti ja Pyrykin ilmestyivät juuri, kun istuttiin kahvipöytään. Olin ajatellut lounaaksi kasvissosekeiton ja se maistuikin meille muille, mutta Ronin suuhun ei oikein sopinut, joten hänelle evääksi leipää...... Ehdin kuivattaa yhden koneellisen pyykkiäkin pihalla, kun pilvet pysyivät pois ja aurinko paistoi lempeän tuulen säestyksellä. Hyvin viihtyivät kaikki ja iltapäivän puolella oltiin jo pitkällä, kun hävisivät vähitellen. Käytiin myöhemmin Kitin, Pösön ja Hi-Likan kanssa vähän treenaamassa agilityä. Pösö ja Kiti ihan kuvioita, Kiti ja Hi-Likka taas hallintaa ja luoksetuloa kiihkeässä menossa. Treenit olivat kummankin koiran osalta hyvät.....sanoisin hienosti onnistuneet. Ihanaa, että Kitillä alkaa kisainto nousta SM-kisojen lähestyessä : D Vertin kanssa kävin nenukissa lenkillä kamera kaulassa, mutta ei tiedä miten kuvien kanssa on, kun ovat lataamassa vasta tuolla yläkerran koneella.....Toivottavasti edes muutama lokkikuva onnistuu ja on julkaisukelpoisia teistäkin... Illalla lähden Ninan kanssa laajavuoren metsään sauvalenkille, toivottavasti mun ranteet ja olkapäät kestää, koska haluisin kovasti sauvojen kanssa kävellä hartiat vetreytyy : ) Ihan olo nyt : ) Sauvakävely ja sauna tekivät terää....ei ainakaan vielä kroppa tunnu oireilevan.... selkä on vähän jumissa, mutta laitetaan eilisen koneella istumisen piikkiin.... Nyt täysillä Kurtin pariin ja Viidennen naisen. Vertin kesäterkuin lopetetaan tälläkertaa.

1 kommentti:

Äiti kirjoitti...

Ihania mutipäitä, sekä "rakastuneet puut". Hali ja sively päivässä pelastaa kaiken.

Äityli.