sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

KEVÄT sunnuntai

Kevät on tullut kaikella innollaan myös tänne "peräpohjolaan" kaikkine ihanuuksineen ! Aloitetaan kauniisti tämä sunnuntainen päivitys joutsenilla : ) Viime viikolla pääsimme vihdoinkin Pian ja Suvin kanssa petäjäveden mökille katsomaan mitä lintuja oli jo saapunut tulvapelloille. Seuraavana kuvasarja joutsenen lentoon lähdöstä. Laatu ei ole paras mahdollinen, mutta kertoo työstä joka sen on juostava ennen ilmaan pääsyä. Ei liene ihme, että yöpyvät mieluimmin jäällä, kuin maalla ...... Kameramme tavoittivat ainakin joutsenet, töyhtöhyypät, kuovit, rastaita, naakkoja, kurkia, teeriä ja västäräkkejä. Kamera todella lauloi sulosäveliä ja kortille tallentui 612 kuvan raakiletta joita vihdoinkin pääsen katsomaan "isolta" näytöltä. Tämä töyhtöhyyppä pariskunta teki niin loisteliaita lentonäytöksiä, mutta surkea kameran käyttäjä ei niistä yhtään kuvaa saanut tallennettua.... kaikki oli sellaista suttua, että mustasta pisteestä tiesi siellä jonkun menevän.... Säilytettävien kuvien saldoksi ei montaa jää, mutta sitäkin kauniimpia : ) Pihakin on alkanut kukkimaan nyt.....meillä on ainakin 1 violetti krookus sekä 2 valkoista. Lisäksi on tulossa 2 keltaista : ) ja 1 lumikellokin on kukassa. Tiistaina hain Pinjan hoidosta ja koirat tänne myös. Nina haki sitten illalla, kun pääsi töistä. Tosiaan keskiviikkona lähdettiin sitten mökille, jolta reissulta suurin osa kuvista on. Torstain lintubongaus reissulta nenukkiniemestä ei yhtään kuvaa..... Joutsenet, telkät, lokit ja sorsat olivat lahden toisella puolella, joten matka kameralle liian kaukana. Perjantaina sain sitten bongattua kevään ensimmäisen sitruunaperhosen ja tuli niin keväinen olo : ) Ainuttakaan julkaisemisen arvoista kuvaa linnuista en saanut otettua taaskaan. ystävättäreni oli ollut eilen bongausreissulla Keski-Suomen lintutieteellisenyhdistyksen mukana ja kadehdittava lista oli mitä he olivat koko päivän kestävällä kierroksella nähneet. Minä aion ottaa itseäni niskasta kiinni ja lähteä myös opastetulle retkelle, jospa vaikka oppisi tunnistamaan esim. taivaanvuohen l. pässin ; ) Tässä pikkusisko bongaa joutsenia ; ) Lauantain olin kuuntelemassa Tuire Kaimion erittäin mielenkiintoista luentoa. N. 6h luento käsitteli koiran elämään syntymästä lähtien. Pääpaino kuitenkin kallistui koiraeläimen kouluttamiseen ja koiran kykyyn oppia ja omaksua uutta niiden puitteiden rajoissa, joita pääkoppaan on perimässä tullut. Yllättävä tieto itselle oli se, että koiran ensimmäiset 10vk ratkaisevat perimän lisäksi periaatteessa kaiken miten se tulee loppuelämänsä toimimaan. Paljon, paljon uutta asiaa ja paljon, paljon vahvistusta omille näkemyksille sain.... Se todettiinkin Honkosen Kaisan kanssa, että ei ole meiltä ihan hukkaan mennet nämäkään eletyt vuodet koiraihmisinä. Kiitos Kaisalle hyvästä luento- ja keskusteluseurasta ....... Väliin niin kauniit kurjet lennossa : ) Tänään oli sitten vuorossa Agilityliiton vuosikokous, jossa oli edustamassa JATtia. ' Olikin varsin mielenkiintoinen kokous, jossa väännettiin äänestykseen asti 3eurosta kättä ; ) Kokouksen kulku oli muuten varsin jouheva ja olikin kokouksen lomassa mukava tavata taas pitkästä aikaa tuttuja ympäri suomen. Iltapäivä kului Merin kanssa seurustellessa, haravoidessa ja valokuvia poistaessa ; ) myöhemmin Peppo lähti elokuviin ja heitti samalla reissulla Merin kotiin. Illan korvassa piipahtivat Pyry, Anna, Tuula ja kaksoset kahvilla ja välipalalla tässä. Mukava nähdä heitäkin vaihteeksi. Nyt on saatu tämäkin viikko päätökseen ja päivitetty asiat kohdalleen. Eikä sovi unohtaa, että viime viikolla oli +10-+18 ilman lämpötila ulkona. Siis KEVÄT ! Hyvää yötä teille kaikille !

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Jumankekka, mikä kuva kurjista!!!! Olen niiiin kade:-( En kestä! Onnittelut hienoista bongausretkistä ja kuvista:-)
Kiti

Suvi kirjoitti...

Hyvin napattu joutsenten lähtö ja kurjet, ah aina niin kauniit!

- Tuija - kirjoitti...

ooon kyllä ylpee noista kurjista ; )(monikko kurkisanasta)