sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Sunnuntain rauhaa
Kunnon pönöttäjä :-D
Tämäkin aamu alkoi ihanasti linnunlaulua kuunnellen : ) Laulukuorossa olivat pääasiassa varpuset. Muutama hömö-, tali- ja sinitiainen pyörähti ruokinnalla, mutta enimmäkseen varpusia ja pikkuvarpusia.
Keltasirkkujen sirkutusta kuului, mutta eivät meidän pihaan asti tällä kertaa tulleet. Varpusetkin ovat pikkuhiljaa tottuneet, että tuossa voi pihassa pöyriä, eikä tarvitse joka kerta pyrähtää naapuriin, kun tullaan ovesta ulos.
Olin aamupäivän pyykkihommissa ja puuhailin tuossa pihalla isot lyhdyt pois lyhtypuusta ja piharakennuksen seinältä. Tein ansoja kengurusakolle niin, ettei pääsisi meidän puolelle enää. Perskutarallaa se on alkanut jyrsiä meidän mongolianvaahteraa koska muihin ei pääse enää hampaiksi..... Eilenkin, kun tulin Vertin kanssa illalla 11 maissa kiepiltä se oli meidän pihassa polleena. Onneksi oli Vertti kiinni, siinä flexi lauloi hoosiannaa, kun yritti päästä käsiksi vihulaiseen. Iltapäivällä käytiin Vertin ja pokkarin kanssa tuolla köhniöllä lenkillä. Käveltiin ensin radan vartta, jossa ihailin hienoja jäämuodostelmia.
Onneksi radalla ei tartte kävellä, kuin muutama sata metriä niin pääsee jäälle kävelemään. Pelottavaa mennä, koska penkat radan vierellä ovat tosi upottavat ja kun juna tulee voi olla vaikeaa päästä kauemmaksi radasta. Mutta me ollaankin hullun rohkeita ja mä tiedän, ettei ainakaan klo 13-15 mene normaalisti siitä juna......
Onneksi polku jäällä oli kovapohjainen, koska jäällä on nilkkaan asti vettä, jos astuu ohi polun. En tiedä mikä sen saa aikaan, mutta tänä talvena ei ole voinut "samoilla" tuolla jäällä. Vertti onneksi pystyy painelemaan missä sattuu, kun on niin kevyt eikä uppoa ihan niin syvään mitä minä : )
Vertti löysi jonkun onkalon rannalta ja oli sitten tutkittava. Näkyi vaan perä, ennen kuin hävisi kokonaan näkyvistä.
Oli se jonkun verran iso kolo, ettei koiraa näkynyt lainkaan sen mentyä sinne.
Ajattelin sen menneen jonnekin syvemmälle, kun ei kuullut mitään liikettä vähään aikaan, mutta kyllä se sieltä kömpi itse ulos, ettei tarvinnut mennä hakemaan : )
Jäällä innostui ihan villisti leikkimään ja riekkui keppien ja pallojen kanssa, jos vain viitsin heittää niitä. Muutaman pallon nakkasi ihan kuvia saadaksen.
Vielä ei ihan "timanttitakuuta" kuville voi antaa, mutta se liike, se liike alkaa jo näkymään :-D
Hupsu koira ja niin helposti sen saa tekemään tuotakin hommaa vaikka kuinka kauan.... Olisi vaan joku mukana tekemässä tuota heittoa niin voisi itse keskittyä kameran kanssa pelaamaan. Iltapäivällä neljän maissa Peppo tuli töistä ja ryhdyttiin valmistelemaan illallista perheelle. Lapset olivat tulossa syömään n. klo 19 Kun Meri pääsisi töistä. Jori ajoi hesasta, niin, että nappasi Larin ja Merin kyytin ja tulivat porukalla. Anna ja Pyry taas tulit kummityytöjensä synttäreiltä suoraan. Ruoka ja seura olivat hyvää ja ihana istua pitkästä aikaa taas saman pöydän ääreen, kun ei kenelläkään ollut hirveä kiire (paitsi jalkapalloa tuli tvstä =) Yhdeksän jälkeen lähdin viemään Lari, Jorin ja merin koteihinsa, hoidin tiskit koneeseen ja kiipesin tänne ylös päivityksen pariin. Nyt on aika sanoa hyvää yötä ja loppuun orvokki tuolta pihalta, joak aikoo näköjään elää vielä tulevankin kesän......
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti