lauantai 28. maaliskuuta 2009
Lauantain huumaa
Eilen perjantaina oli mahtava aurinkoinen päivä vielä töistä tullessa, joten lähdin Vertin ja kameran kanssa nenäinniemeen lenkille. Ajattelin, jos saisin joutsenia linssille. Ei ollut joutsenia, sain lenkillä Vertistä pari hyvää kuvaa napattua. Toinen sananmukaisesti lennosta
ja toinen sekoilusta kaislikossa : ) Laadultaan ei ehkä parhaasta päästä, mutta on niin hyvät tilannekuvat jotta piti säästää.
Tullessa kotiin päin Pia soitteli, että olisi jo kohta meillä, joten pyysin ottamaan vara-avaimen ja keittämään kahvit valmiiksi. Kiti tuli sopivasti meidän kanssa kahvittelemaan samalla, kun toi Pepolle papereita. Illalla katsottiinkin Eeva-Liisan, Annan, Reetan ja Ninan kanssa treenivideoita Pian ja Pinjan saunoessa. Pia jäikin yökylään, kun Ollilla oli heillä tänään pilkkikisat.
Tänään sitten olikin aikainen ylös nousu, kun ei uni enää 7 aikaan tullut silmään. Aamulla istuttiin Pian kanssa hetki aurinkoisessa pihassa ja kuvattiin tinttejä. Tai siis Pia kuvasi tinttejä - nimittäin pyrstötiaisia minun ollessa selin ja kuvailin varpusia tietämättä lainkaan niiden olemassa olosta meidän pihamaalla : ( En edes kuullut niiden niin ihanaa laulua.
Väliin kuva hauskasti merkatusta isohkosta pilkkireiästä : )
Ennen grafiikkaan menoa käytiin Pepon kanssa ulkona syömässä - siis Ahjogrillillä. Grafiikassa oltiin kokoonpanolla Pia, Katariina Hokkanen ja minä. Katariina on kyllä ihan huippugraafikko se tuli taas tänään todistettua. Tytsy teki ainakin 7 vedosta ja kaikki taisi olla erilaisia ja todella hienoja : ) Itse sain tehdyksi töyhtötiaisen. Hieno siitä tuli vaikka pitkään mietin saankohan onnistumaan suosikkini..... ensin tein koevedoksen ja sen jälkeen vähän parantelin......onneksi lintuun ei tarvinnut koskea vain puuta jolla istuu. Kuvan laatua ei voi kehua, mutta itse työtä kyllä : )
Lisäksi tein yhden Vertin sivukuvista lisää. Pelko siitä, että lapset saavat kaikki eikä itselle jää yhtään iski täydellisesti ; ) Grafiikasta suoraan lähdettiin Pian ja HeliT kanssa ElluL syntymäpäiväkahvipeli-iltaan. Rattoisasti saatiin aikaa kulumaan liki 22 ennen kuin kotiin maltettiin lähteä. Kaiken lisäksi Heli tajusi illalla, että edessä on kellonjen kääntö ja hän menee huomenna 6 !! Ei käy kateeksi ei.....ja ylihuomenna se on itsellä edessä : ( Peppo oli kirjamessuilla shoppailut ja minullekin oli tuliaisena lintukirja, tähtikarttakirja ja puutarhakirja - on se niin ihana mies ajattelevaisuudessaan <3
Nyt hyvää yötä tämän keväisen kuvan myötä !
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti