lauantai 21. maaliskuuta 2009

Avara Luonto ja Midsommerin murhat takana

Kevään korvalla on hyvä muistella, millaista mökillä on kun tulva tulee.....Tässä pojat ja Vertti hauen metsästyksessä muutama vuosi takaperin......Tänään on Joensuusta Merin kanssa kotiuduttu. On Pepon kanssa vietetty alkuillasta laatuaikaa Tv:n ääressä kuten otsake kertoo : ) Päivä kului reissutessa, joten siitä ei sen erikoisempaa kerrottavaa. Ajattelin ilahduttaa teitä kuvilla....useilla.....ja tietysti kädenjälkeäni esitellen. Esittelyssä vain keramiikkaa.... ja siitäkin pääosin aiheena hevoset. Aloitetaan hevosella, jonka olen tehnyt n. 10 v sitten.....voi jopa olla kauemmin, kun en edes muista milloin..... Sitten oli hevonen Susalle, josta minulla ei ole kuvaa, mutta Iinalle tein saman tyyppisen l. makaavan hevosen josta löytyy hyuonolaatuinen kuva. Olen tehnyt hevosen myös Riinalle tai se on pelkkä pää.......Olen tehnyt myös hevosen Riikalle sekä Riikan tilaaman hevosen siskolleen....Alla kuva lasitettuna ja lasitus onnistui minusta hienosti. Hevonen on tehty mustasta savesta ja vain turpa, harja ja häntä on saanut aavistuksen vaaleaa lasitetta. Minnan kaksi hevosta...toinen oli hänelle itselleen ja toinen hänen 50v lahjaksi tilaamansa, joista on vain kuvat raakana.En tiedä/muista olenko edes ottanut kuvia lasitetuista ?! Täytynee kysellä perään, josko saisi kuvat ? Lisäksi eläinkuntaan kuuluvia keraamisia veistoksia/patsaita löytyy kilpikonnia, norsuja, kissoja ja tietysti ne pöllöt ; ) Suurin osa asuu jossain muualla, kuin meillä. Tässä norsu, jonka olen tehnyt joskus - 90 luvulla Tämä tuli ennen ekaa hevosta.. sillä on myös sukulaisia täällä...eri näköisiä ja kokoisia....Olen myös saanut aikaiseksi ihan norsun näköisenkin joskus pari vuotta sitten : ) Siitä tällä hetkellä näyttää löytyvän kuva vain raakana ... vieressään Minnan hevonen. yritän ottaa siitä kuvan lasitettuna, sillä se asuu meillä : ) Tästä itselle tehdystä pöllöstä koko "villitys" alkoi : ) Tämä pöllöjuomakannu asuu nykyään Jorin luona. Taidan poistua päivittämään univelkaani joensuun reissulta ja keräämään voimia maanantaina alkaa "työuraa" varten ; ) Mutta ensin hoidan Vertin iltakiepille....Hyvää yötä !

Ei kommentteja: