torstai 15. tammikuuta 2009

Torstaina auton huoltoa !

Onneksi ei sentään tarvinnut itse huoltaa : ) Mieluusti maksan siitä, että sen ammattilainen tekee. Sain neuvon vaihtaa autoa ja merkkiä ja niin edelleen. Oli poika ihmeissään, kun kehuin, että ei ole smurffiautoa paljon tarvinnut korjailla... mitä määräaikaishuollot tehty : ) Sanoi meillä käyneen tuuri. Kovasti kehui japsia hyväksi....vetää nykyään vertoja eurooppalaiselle hyvinkin. Nauroinkin, että jos se on noin helppoo, niin mikäs siinä - autokauppaan...... Sillä aikaa, kun smurffiautoa hoidettiin kävelin Vertin kanssa Merin luo viettämään aikaa. Ihan oltiin monta tuntia. Ennätin syödä lounaan ja kahvitellakin, kun klo 13 jälkee soittivat, että voi tulla hakemaan pois. Ilta sujui kotona lämmittäessä ja saunoessa. Ajattelin esitellä kotimme kauneimmat värit. Rappukäytävä yläkertaan olkaa hyvä : ) Osa vieraistamme sanoo voivansa pahoin, kun " joutuvat " menemään tästä. Minä en sitä voi ymmärtää. Silloin, kun ensimmäisen kerran näin tämän talon ulkopuolelta oli ajatus : Ei, tuota ei ikinä - noin ruman värinen. Onneksi sisältä oli aivan jotain muuta. Täällä on väriä ja iloa vaikka muille jakaa. Seuraava kuva onkin sitten "minun" vessasta yläkerasta ! Huomatkaa kaunis lämmin oranssin sävy. Taulut, jotka vessoissa ovat olen ostanut jo ennenkuin taloa ede meillä oli. Siis vielä päivästä ennen alakerran vessa kuvaa : ) Mulla on säpo ollut täynnä viestejä, kun tänään alkoi seuran treeneihin ilmoittautuminen tonne maneesiin. Eipä kyllä ole moista aikoihin nähty....ei edes silloin, kun yritin saada kouluttajilta päivityksiä koulutuksiinsa nyt ja tulevaisuuden osalta ; ) On kyllä vaikea hoitaa mitään asioita ajan tasalle, kun ei mitään kuulu !? No kaikki ajallaan eikä revitä "ressiä" turhaan ... ja ainahan nuo "tyhjät" nimet voi heivata mäkeen. Onneksi sentään ilmoittavat ripeasti halukkuutensa valmiiksi järjestettyihin treeneihin, joita joku toinen heille pitää.... joo saattaa kuulua äänessäni ironiaa aina valmiiseen pöytään istujille. Onneksi ElluW kanssa sain skypen kautta purkaa turhautumistani, kuten sai myös Ellu ; ) Eikö vaan Ellu, että on loisto juttu tuo skype ainakin meille, kun näitä asioita hoidetaan : )Ei tule ainakaan ihan niiiiin isot puhelin laskut. Nyt aion kuitenkin sanoa hyvää yötä ja laittaa koneen kiinni. Ai niin, se viimeinen vessakuva. Ei kannata välittää noista härpäkkeistä mitkä hairitsevat kaunista värien sinfoniaa, mutta meillä tuollaiset koriviritelmät ovat välttämättömyys, koska vessa on niin pieni, ettei sinne mahdu mitään hyllyjä. Tosiasiassa hyvä, jos mahtuu pötölle.

Ei kommentteja: