maanantai 17. marraskuuta 2008

Uusi viikko alkaa maanantailla !

Herätys jo 7.00 ja hyvillä mielin katsoin Idols-äänestyksen tulokset. Tiesin tosin, että Jaana putoaa. Olin nähnyt unta, että Jaana istui jossain portailla haastateltavana ; ) Ennen kahdeksaa olin jo Mikaelin kaverina kuokkalassa. Aleksis oli ennättänyt lähteä kouluun ja Tarja ensimmäiseen työpäivään, mutta Arin ja Katariinan ehdin moikata ennen päiväkotiin ja töihin lähtöä. Katariina oli somasti saanut itse laitettua saparot - eipä tarvinnut Arin sitä harjoitella ; ) Salli-mummon hain linja-autolta 11 maissa päivällä, joten tämä palvelu jäi tällä kertaa lyhyehköksi minun osaltani. Kovasti on Miksun kurkku kipeä ja nähtäväksi jää onko sittenkin angiina........ Ulkona oli päivällä aurinkoista, kun pilvipeite pikkuhiljaa repeili. Ihanaa jos pysyisi pakkasella edes muutaman asteen ja viikonloppuna satanut lumi maassa. Käytin äidin iltapäivällä ostoksilla, kun oli puutelistalla täkkiä, liukuestenastapohjia, kuusen koristeta ja ties mitä : ) Koristeet jäi tällä kertaa ostamatta muuten meni hyvin. Käytiin reissun päätteeksi ihan kahvilassa kahvilla ja herkkupalat syömässä. Ennätin hyvin vielä Vertin kanssa melkein tunnin lenkille ennen joogaa. Joogatunnilla oli aika viileää, kun vaajakosken koulu ei niitä lämpimimpiä ole. Kädet ja nenä olivat ihan kylmät loppurentoutuksen päätteeksi. Ensi kerralla on otettava vielä enemmän vaatetta mukaan.....ja kunnon viltti : ) Hain joogan jälkeen Pepon isänsä luota jonne oli kokouksesta kävellyt. Appeni keitti iltakahvit ja rupateltiin hetki ennen kotiin lähtöä. Olikin mukava nähdä pitkästä aikaa.....on varmaan mennyt pari-kolme viikkoa viime tapaamisesta. Loppuun vielä muistoja vuosien takaa. Löysin vanhalta korpulta kuvia Vallusta ja Vertistä ja vielä vanhemmalta Kapusta. Kuvien laatu on tosi huono, kun filmikuva ei koneella ainakaan parane.......... Vertti Ikää n. 4 kk Vertti n. 5 kk Tässä Vertti tekee tuttavuutta perhosentoukan kanssa. Oli nenä kiinni karvamatosessa, että meinasi sieraimeen imaista. Vallu 3v 5kk ja Vertti n. 5kk Tässä Vertti odottaa kärsivällisesti milloin Vallu on valmis luopumaan pallosta. Tsiisus miten ohut kuono tuolla Vertillä on tuossa kuvassa..... Onneksi siitäkin tuli nykyisenlainen komea koira. Väri on onneksi pysynyt melkein yhtä tummana. Tässä on minusta hieno poseerauskuva Kapusta. Näitä on harvassa paperiversioina ja koneelle vielä harvemmassa. Hitto, että se on ollut kaunis. Hullulta tuntuu ajatella, että meillä on ollut tuollainen jättiläinen, kun nyt on noita "kirppuja". Muistan, kun laitettiin Vallulle eka kertoja ruokaa Kapun ruoka-annosten jälkeen tuntui, ettei se saa ruokaa lainkaan ........ Vallu söi viikonpäivät sitä määrää ruokaa, minkä Kapu oli vedellyt päivässä : ) Kuva otettu Laajavuorenrinteessä syyskuussa 1999

Ei kommentteja: